sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Nikodim, Belgorodin piispa: Maria Aunukselainen: pohjoisten metsien kilvoittelija #hyllynlämmittäjä

Ensimmäinen luettu hyllynlämmittäjä ja kaikkein vähiten omia hyllyjä vielä lämmittänyt. Tulipa luettua ennen kuin ehti turhan kauan asustaa hyllyssä lukemattomana.



Maria Aunukselainen kertoo 1800-luvulla eläneestä kilvoittelijasta, joka etsi rauhaa, hiljaisuutta ja yksinäisyyttä korpimetsistä harjoittaakseen ainaista ja lakkaamatonta rukousta. Jo nuoresta hänessä heräsi kiinnostus hengellistä elämää ja rukousta kohtaan.

Pyhän Nikoforin luostarista Maria ja hänen seuraajansa Anna saivat hengellistä ohjausta ja luostarin läheisyyteen he asettuivat ensimmäiseen erakkolaansa. Kilvoituksensa aikana Maria joutui kuitenkin useita kertoja vaihtamaan erakkolansa paikkaa ja jopa pakenemaan. Hän vaelsi elämänsä aikana korpimetsiä ja myös kauas etelään Kaukasukselle, jossa yritti myös luostarien yhteiselämää kilvoitusmuotona. Marialla oli kuitenkin ainainen kaipuu yksinäisyyteen ja erämaa-isien ja -äitien antamaan esimerkkiin erakkokilvoituksesta. Myöhemmin hän palasikin pohjoisen metsiin.

Kun Marian sielu erkani paljon kärsineestä ruumista, hautapalveluksen aikana vainajan kasvoilla nähtiin selittämätöntä taivaallisen valon hohdetta. Päähän kiedotun mustan huivin ja valkean pellavapaidan keskellä Marian kasvot olivat paljaat. Kasvoilla oli niin voimakas hohde, että saattoväestä näytti, kuin auringonsäde olisi loistanut niiden lävitse. Päivä oli kuitenkin pilvinen, ja ahtaassa, täpötäydessä kirkossa vain ohuet tuohukset antoivat niukasti valoa.

Vaikka kirja oli nopea lukuinen ja teksti kaiken puolin selkeää, ei se kuitenkaan jättänyt lukijaa ilman mietteitä. Mistä ihminen saakin niin suuren voiman kuin tämäkin kilvoittelija viedäkseen maallisen kilvoituksensa loppuun samalla tavoin, aina rukoillen ja turvaten Jumalaan?

Kirja sisältää Maria Aunukselaisen tarinan lisäksi hänen elämässään vaikuttaneiden Pyhän Nikoforin luostarin ohjaajavanhuksen Jesaja-Ignatin sekä äiti Anastasia Paatenelaisen (aikaisemmin Anna) lyhyet elämäkerrat.


****
Nikodim, Belgorodin piispa
suomennos Pia Koskinen-Launonen

Maria Aunukselainen: pohjoisten metsien kilvoittelija
Valamon luostari 1999
96 sivua




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti