lauantai 23. joulukuuta 2017

Syksyn kiireessä luettua

Hiljaista on ollut, ja hiljaista tulee vielä olemaankin. Ainakin täällä blogin puolella jonkin aikaa. Valmistuminen venyy, hermot venyy ja paukkuu ja stressiäkin saattaa välillä pukata. Mutta mitäpäs pienistä.

Nyt sielu kuitenkin lepää: olen päässyt joulun viettoon ja talkoisiin Valamoon. Täällä on hyvä ladata akkuja ja hengähtää hieman. Ja vaikka töihin olen tullutkin ja töitä aion tehdä ihan kunnolla, niin siitä huolimatta olen tietyllä tavalla tullut tänne myös lomalle.

Loppu syksyn aikana olen kyllä ehtinyt hieman lukeakin, vaikka välillä on omatuntoa ehkä pistänyt, kun tietää että olisi ennemmin ehkä pitänyt opiskella. Kaksi lukemistani kirjoista käsitteli sotaa, yksi Laatokan Valamon luostari ja yksi pyhää Serafim Sarovilaista.

Porvalin sotavuosien rakkaustarinat olivat hienoja ihmiskohtaloista kertovia tarinoita, jotka myös linkittyivät häneen itseensä tai hänen sukulaisiinsa. Tosin, jos joku hakee perinteisiä romanttisia rakaustarinoita, niin kaikki näistä eivät soinnu kyseiseen kategoriaan.

Lotta Kuosmasen sota taas kertoo muonituslotan talvi- ja jatkosodan kokemuksista. Osa tekstistä oli selvästi Hilma Aitovierin omaa tekstiä, osa taas toimittajan. Tämä toimi ihan hyvin, vaikka paikoin meni hetki ennen kuin tajusin, että nyt kertoja vaihtuikin.

Eino Salakka on muistellut poikavuosiaan, siihen liittyviä tapahtumia, kommelluksia ja henkilöitä Laatokan Valamon ajoilta 1930-luvulla. Tässä on taas sellainen kertoja, joka saa kuvat ja maisemat vilisemään ainakin omissa silmissä.

Liekki lumessa on enemmänkin legenda, mutta siinä on myös täysin historiallisia faktoja ja tietoja pyhän Serafim Sarovilaisen elämästä. Voin suositella tätä sekä varsinaista elämäkertaa (Pyhittäjä Serafim Sarovilainen, Maahenki 2008) kaikille.

Hyvää joulun aikaa kaikille ja onnellista uutta vuotta. Katsotaan kuuluuko minusta täällä tämän vuoden aikana vielä - mene ja tiedä. 😌

 Kristus syntyy - kiittäkää!



****
  1. Aitovieri, Hilma ; Hirvonen, Salama (toim).: Lotta Kuosmasen sota. Tammi 2010.
  2. Porvali, Mikko: Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta. Atena 2013.
  3. Salakka, Eino: Vanhan Valamon päiviä. Karisto 1988.
  4. Beausobre, Iulia de: Liekki lumessa. Valamon luostari 1991.


perjantai 10. marraskuuta 2017

Viimein Helsingin kirjamessuista....



Kirjamessuista on jo aikaa, mutta viimein taidan saada jonkinlaisen postauksen aikaiseksi. Viikonloppu oli kovinkin paljon tapahtuma- ja työrikas. Pyöreitä päiviä messukeskuksella, tuttujen kanssa toki myös illanistujaisia. Koko viikonloppu alkoi itse asiassa keskiviikkona, kun saavuin Helsinkiin. Illalla suuntasimme kaverini kanssa Helsingin seurakunnan tiloihin Liisankadulle. Vierailimme Kotikirkossa ehtoopalveluksessa (laulamassa 😊). Tämän jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirjastoon.

Kotikirkon ikonostaasi.

Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirjasto on sijainnut aina Helsingin pappilantalon korttelissa (Liisankatu/Unioninkatu). Kirjasto lienee saanut alkunsa pian Pyhän Kolminaisuuden kirkon valmistumisen jälkeen 1827 ja seurakunnan muotoutuessa. Pyhän Kominaisuuden kirkon yhteyteen muodostui vahva orotodoksinen keskus, jonka tarkoituksena oli alun perin palvella Helsingissä asuvien venäläisten hengellisiä ja osittain sivistyksellisiä tarpeita. Keisarin vuonna 1841 vahvistama hengellisen konsistorin antama asetus velvoitti hankkimaan kirkkojen käyttöön jumalanpalveluksissa käytettävien kirjoejn lisäksi myös Pyhän Synodin määräämää opettavaista kirjallisuutta.


Seurakunnan vilkastuneen toiminnan jatkumona aloittivat toimintansa myös monet venäjänkieliset koulut ja niiden kirjastot. Vuonna 1905 Liisankadulle valmistui ns. pappilantalo. Oletettavasti rakennuksen rahoittajan lahjoitusehtoihin sisältyi vaatimus vakiinnuttaa myös kirjasto samaan osoitteeseen. Kirjasto ja sen toiminta on säilynyt aktiivisena tähän päivään asti myös vuoden 1917 jälkeisissä muuttuneissa olosuhteissa.

Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirjaston kokoelma käsittää yli 11 000 nidettä. Tietokantana kirjastossa on OpenLibrary. Tietokantaan on toistaiseksi luetteoitu vain uusi kokoelma. Kirjasto on avoinna neljänä päivänä viikossa sekä kerran kuussa lauantaina, jolloin kirjaston tiloissa kokooontuu myös kirjallisuuspiiri.

Aineistoa lainataan kuukauden laina-ajalla. Vanhan kokoelman teoksia saa lukusalilainaan. Myös kaukolainoja voi saada.

Kirjaston vanhaa kirjakokoelmaa.
Kirjaston vanhin kokoelma on pääosin venäjänkielistä. Alunperin kokoelman on ollut lähinnä uskonnollista kirjallisuutta, esimerkiksi kristillisitä etiikkaa, dogmatiikkaa, eksegetiikkaa ja pyhien isien kirjoituksia sekä pyhien elämäkertoja, mutta 1930-luvulta lähtien sitä on jatkuvasti täydennetty kulttuurihistoriallisella, yhteiskunnallisella ja jopa poliittisella kirjallisuudella.
Vanhaan kokoelmaan kuuluu kymmenkunta teosta 1700-luvulta. Arvokkaimpiin kokoelman teksiin kuuluu mm. Moskovan PyhänSynodi vuonna 1724 painattama Triodion.

Kirjaston uutta kokoelmaa.
Uusi kokoelman kasvaa jatkusvasti. Teologinen luokka on suurin ja käsittelee ortodoksisen teologian ohella myös muita uskontoja seä yleistä uskontotiedetta ja filosofiaa. Uusi kokoelma on kieleltään suomivoittoinen, mutta myös venäjänkielistä kirjallisuutta pyritään hankkimaan. Lisäksi ruotsinkielinen uskonnollinen kirjallisuus on jonkin verran edustettuna. Myös englanninkielisiä teoksia hankintaan jonkin verran.


Kirjojen lisäksi kirjastosta löytyy lehtikokoelma. Vuodesta 1992 kirjstoon on tilattu kaikki Suomessa ilmestyvät seurakuntalehdet. Kausijulkaisujen joukossa ovat myös kysytyimmät lehdet Ruotsista, Sakasasta, Venäjältä ja Yhdysvalloista.


Itse kirjamessut alkoivat sitten torstaina. Itsellä oli jonkin moinen aikataulu, mitä kävisin kuuntelemassa työvuorojen ulkopuolella. No, kaikki nyt ei tietenkään voi mennä kuin strömsöössä. Itsellä pienenä kompastus kivenä oli paikallisliikenne. Vaikka olenkin tottunut kulkemaan Turun seudulla bussilla, niin on se hieman eri sorttista Helsingissä. Koin kantapään kautta mm. sen, että kaikki bussit eivät pysähdy joka pysäkillä. No lyhyestä virsi kaunis, en siis esimerkiksi torstaina aamulla ehtinyt ihan siihen mennessä messukeskukselle kuin olin suunnitellut, mutta ei tuo hirveästi haitannut.


Torstaina kävin ensiksi kuuntelemmassa Magiassa Meri Savosen haastattelua hänen Tonttulapset-sarjastaan ja uusimmasta kirjasta Tonttulapset ja salaisuuksien huvila

Perjantai aamuna ehdi kuuntelemaan hetken "Lasten ja nuorten äänii 100 vuotiaassa Suomessa" -keskustelua, jossa eduskunnan tulevaisuusvaliokunta mm. vastasi paikalla olleiden lukiolaisten kysymyksiin, jotka käsittelivät mm. ylioppilaskirjoitusten uudistuksia sekä jatko-opintoihin liittyen pääsykokoeiden tulevaisuutta.

Lauantaina aamulla kuuntelin keskustelua "Dostojevski - kiistaton ja kiistelty", jossa keskusteltiin niin Dostojevskin kuin muidenkin venäläisten "klassikko"kirjailijoiden teoksista. Lisäksi kuuntelin haastattelua, jossa esiteltiin uutuuskirjaa "Propagandaa Itä-Karjalaan: heimokansan suomalaistajat 1941-1944"
Vielä ennen työvuoroa piipahdin  Magiassa kuuntelemassa Jaana Kapari-Jattan haastattelua, jossa pulahdettiin taas taikamaailmaan Tylypahkan maisemiin ja muun muassa velhokoulun kirjastoon, jonka opuksista on ilmetynyt uusia painoksia ja piakkoin myös aivan uusi kirja.


Mutta siis töissähän siellä messuilla oltiin. Pääsääntöisesti olin siis Valamon luostarin messuosastolla, mutta perjantai ja lauantai aamupäivinä kävin myös Lintulan osastolla piipahtamassa ja tauottamassa siellä talkoolaisia. Molemmilla osastoilla oli mukava huomata ihmisten kiinnostus niin luostareita  kuin yleisesti ortodoksisuutta kohtaan. Ja kun kirjamessuista on kysymys, niin pakko sanoa, että oli mukava nähdä, että myös kirjoja myytiin. Omaa ammattitaitoa pääsinkin juuri käyttämään siinä, että kirjoihin (niin myytäviin kuin melkein mihin vain muuhunkin kirjoihin) liittyvät kysymykset asiakkailta yleensä ohjattiin minulle, vaikka pääasiallinen työtehtäväni olikin kassanhoito (tosin kaikki muutkin osastolla työssä olleet opettelivat kassan käytön 😀)

Lintulan luostarin osasto.






Valamon luostarin osasto.





Uutuuskirjoja esillä.








maanantai 23. lokakuuta 2017

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe

Harvemmin tulee tämänkaltaiseen kirjaan tartuttua. Tälläkin kertaa ihan vahingossa. Aloin vain selata kirjaa pikkusiskon hyllystä ja pian huomasinkin jo lukeneeni muutaman kymmentä sivua. Ja mitä pidemmälle pääsin, sitä enemmän tuntui siltä, että tämähän luetaan loppuu asti.

Tarinan päähenkilö on 16-vuotias Hazel, joka sairastaa parantumatonta syöpää. Hän viettää mielellään aikaa itsekseen lukien ja televisiota katsellen sekä käyden avoimen collegen kursseilla, mutta alkaa käydä myös vertaistukiryhmässä äitinsä pienen painostuksen jälkeen. Ryhmässä hän tapaa Augustuksen, josta tuleekin hänelle erityisen tärkeä ihminen.

Kirja kertoo taistelusta, elämänhalusta, sen puutteesta, rakkaudesta, sairauden täyttämästä elämästä, miten onkaan vaikea hengittää ilman happiviiksiä...
Tarina kuitenkin tempaa mukaansa (tai tempaisi ainakin minut). Kirjan henkilöt ovat nuoria, mutta fiksuja, ajattelevia, jopa filosofeja. Sarkasmi tuo iloa myös lukijalle. Itse ainakin nauroin välillä ääneen, mutta toisaalta myös kyynel vierähti surullisten tunnelmien ja tapahtumien aikana. Kerronta ei kuitenkaan ole yliampuvaa, eikä - luojan kiitos - missään vaiheessa siirappista.

Ja vaikka tämä on selkeästi nuorille suunnattu kirja, niin henkilökohtaisesti voin ainakin sanoa, että myös tällainen vanhempi lukija voi ihastua tähän. Vaikka päähenkilöt ovat nuoria, niin heidän tapansa olla, elää, ajatella ja puhua vetosi minuun niin, että unohdin aina välillä heidän olevan vasta teini-ikäisiä.

"On sekin sota", Augustus vähätteli. "Mitä vastaan minä sodin? Syöpää. Omaa syöpääni. Ja mikä minun syöpäni on? Se on osa minua. Kasvaimet ovat lähtöisin minusta. Ne ovat minua yhtä varmasti kuin aivoni ja sydämeni. Tämä on sisällissota, Hazel Grace, ja voittaja tiedetään ennalta.

Kirjan kansikuva
Kuva: wsoy.fi
****

Rakkaus on aina vaikeaa, mutta ei mahdotonta silloinkaan, kun on parantumattomasti sairas. Syöpää sairastava 16-vuotias Hazel on onnekas saatuaan muutaman lisävuoden. Elämä tuntuu silti jo eletyltä, kunnes hän tapaa hurmaavan Augustus Watersin. Toisaalta Hazel ja Augustus löytävät sen, mitä eivät ole vielä ehtineet menettää.

Tähtiin kirjoitettu virhe on riipaisevan hauska, filosofisen älykäs ja vimmakkaan rohkea romaani rakkaudesta, periksiantamattomuudesta ja elämän odottamattomuudesta.

(takakansi)

Green, John

Tähtiin kirjoitettu virhe
WSOY
2013

340 sivua

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat - elokuva

Viikonlopun aikana löysin vahingossa kirjan, johon jäin ihan koukkuun! Ensimmäisen muutaman tunnin aikana suunnilleen kolmannes yli 300 sivuisesta oli luettu. Näin ei ole vähään aikaan tapahtunut! Mutta kirjasta myöhemmin.

Viikonloppuun kuuluu myös välillä vähän löhöilyä, neulomista ja Netflixin kaivelua. Sitten silmieni edessä olikin yhtäkkiä Ihmeotukset ja niiden olinpaikat. Vanhana potteristina ja Harryn sekä kumppaneiden kanssa niin kirjan sivuilla kuin valkokaankaalla kasvaneena innostuin tästä uudesta mahdollisuudesta sukeltaa taikamaailmaan. Vaikkakin Harryn maailma ja Ihmeotuksien maailma limittyvät, ne ovat kuitenkin itse asiassa hyvin irralliset ja omat tarinansa. Tämä on minulle ihan okei, sillä onhan kaikki tässä tarinassa tapahtunut paljon ennen Harrya ja hänen aikaansa.


Ihmeotukset ja niiden olinpaikat sijoittuu New Yorkiin vuoteen 1926. Elokuvassa seurataan Lisko Scamanderin saapumista ja oleilua New Yorkin suurkaupungissa. Helpointa oleleilu ei kuitenkaan ole, kun ottaa huomioon matkatavaroina olevan laukun, joka paljastuukin oliven täynnä ihmeellisiä taikaolentoja - jotka eivät aina pysy ihan hyppysissä. Eikä tilannetta helpota sekään, että New Yorkin kaduilla tapahtuu kummia ja Scamanderin otukset joutuvat epäilyksien kohteeksi Amerikan Yhdysvaltojen taikakongressin silmissä.

Kun tiedän jo, että leffa saa jatkoa vuonna 2018, niin en valita. Tämä jakso ei periaatteessa jää kesken, mutta hieman ehkä ontoksi. Toivoin, jotain... syvempää. Henkilöhahmoista pidin erityisesti ei-taik (no-maj, tutummin meille brittiläiseen sanastoon tottuneelle: jästi - muggle) Jacob Kowalskista (Dan Fogler). Ihan mahtava tyyppi, hyvällä huumorintajulla varustettuna. Hänen kanssaan on ihanaa hämmästellä ja hämmästyä kaikenlaista uutta, joita elokuvassa nähdään. Myös Lisko Scamanderin (Eddie Redmayne) hahmo on totoeutettu hyvin: oman alansa tunteva, hieman höpsö ja otusrakas Scamander saattaa ärsyttää jotakuta, mutta ainakin minun empaattisuuteeni tämä vetosi.

Kirjan kansikuva
Kuva: tammi.fi

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat on myös Tylypahkassa käytettävän taikaolentojen hoidon oppikirja, jonka Lisko Scamander (tais siis J.K. Rowling, mutta-tiedätte-mitä-tarkoitan) on kirjoittanut. Suomeksi tämä kirja julkaistiin ensimmäisen kerran 2001. Tuolloin ihan lapsena kirja tuli luettua. Nyt kuitenkin kirjasta on ilmestynyt uusi painos. Uusi kansi on ainakin houkutteleva ja kirjasta kuulemman myös löytyy uusia otuksia, joita vanhassa painoksessa ei ollut.

Lisäksi elokuvan käsikirjoitus on julkaistu. Tästä en vielä tiedä innostunko, sillä en ole koskaan ollut mitenkään hirveän innostunut näytelmienkään lukija.

perjantai 20. lokakuuta 2017

Hella Wuolijoki: Enkä ollut vanki : tuokiokuvia vankilasta

Itselle Hella Wuolijoen henkilöhistoria oli melko tuttua ennen tämän kirjan lukemista, vaikka ainahan voisi tietää enemmänkin. Koin tämän hyväksi, sillä varsinainen elämäkerta tämä kirja ei ole. Wuolijoki käsittelee kirjassa vankilassa oloaan, kuitenkaan käsittelemättä esimerkiksi oikeusjuttuaan tai muutenkaan syitä vankilassa oloonsa.



Piiri pyörii ympärilläni. Lakkaamaton naisvankien kaleidoskooppi, lakkaamaton rikollisten paraati. Aina uusia kasvoja vanhojen joukossa.

Väsyn usein siihen kaleidoskooppiin. Tyypit ovat niin samanlaisia.
....

Kävelen usein silmät kiinni, tuijottaen aurinkoon, jottei tarvitsisi nähdä tuota galleriaa ympärilläni, kuuntelen vain kenkien kopinaa ja vartija varoitusta: Eisaapuhua!

Varsinainen dokumentti kirja ei ole, ellei haluta tietää, miltä 1940-luvua vankilassa istuvasta tuntuu, mitä hän ajattelee, miten hän kokee asioita. Ihmiskohtaloita ja -kuvauksia, vartijoista varastyttöihin ja sikiönlähdettäjiin. Vapauden kaipuu läpi kirjan kantavana teemana. Kaunista, mutta kaunistelematonta kerrontaa. Miten voi ihminen iloita sellissä vierailevasta kissasta, jolle voi huoletta avata sydäntään. Voikukasta kiven ja hiekan keskellä. Sanomalehden tuoksusta ja tunnusta. Miten pahalta kuitenkin tuntuu kaipuu vaikka omaisiin tai miltä tuntuu elämä pommituksen keskellä, kalterien takana.

Wuolijoen sivistyneisyys ja oppineisuus, kielten hallitseminen näkyvät muisteloissa ja kirjallisuussitaatiessa, jotka useat on esitetty alkukielellä. 

Kirjassa käsitellään myös esimerkiksi aborttia. Ovathan suuri osa vankilassa olevista sikiönlähdettäjiä. Nykysilmin tuntuu kovalta, että tällaiset naiset istuvat vankilassa kuukausia, jopa vuosia. Vaikka henkilökohtaisesti olenkin ennemmin aborttia vastaan kuin sen puolesta, niin mielestäni jokainen saa kuitenkin päättää itse omasta kehostaan. Aiheesta käydään mielenkiintoinen keskustelu kirjassa.

RUUMIINI ON MINUN

sanoi nuori tyttö, joka oli tuomittu kuudeksi kuukaudeksi vankilaan sikiön lähdettämisestä.

-Saanhan minä määrätä, milloin olen mieheni kanssa, milloin tahdon lapsen ja milloin en... milloin pesen tukkani ja leikkaan kynteni...
-Kauheata puhetta, sanoin minä, lapsi kuuluu yhteiskunnalle eikä vain vanhemmille. Lapsi on rakkautta, eikä siitä saa sillä tavalla puhua.
-Mitä yhteiskunnalla on tekemistä rakkauteni kanssa... Kaikkeen se yhteiskunta nenänsä pistää. Elämäni on aivan minun omani: jos tahdon elää, elän - jos en, menen mereen...
-Yhteiskunta onkii teidät poliisin avulla merestä ja sakottaa itsemurhasta, jos jäätte eloon.
-Tahtooko rouva sanoa, ettei ruumiinikaan ole minun.
Hän asettui uhkaavasti eteeni.

Kirjan epilogi Sielunmessu oli mielestäni erityisen kaunis, kuten myös esimerkiksi kuvaus vapautumisen hetkestä ja paluusta kotiin. Epilogi kuitenkin pysäytti. Tämänkin tarinan takana on ihminen. Tuttu minulle tälläkin kertaa - ompelijatar, Martta Koskinen.

****

Helsingin sotaoikeuden syyttäjä vaati 1943 kirjailija Hella Wuolijoelle kuolemntuomiota desantin auttamisesta. Hänet tuomittiin elinkautiseen maanpetoksesta. Kun Wuolijoki vapautettiin Moskovan rauhansopimuksen jälkeen syksyllä 1944, hän oli ehtinyt olla vankilassa 16 kuukautta.

Enkä ollut vanki on Wuolijoen - kirjailijan, poliitikon, liikenaisen - muistelmateos tuolta ajalta, Teoksessa Wuolijoki tarkkailee lämmöllä Katajanokan vankilan arkea ja pohtii muiden vankien kohtaloita, mutta muistelee myös elämäänsä ennen tuomiota.

(takakansi)

Wuolijoki, Hella

Enkä ollut vanki : tuokiokuvia vankilasta
Tammi
2010
5. painos

190 sivua

Helsingin kirjamessut 2017 - mihin minä menen?


Helsingin kirjamessut ovat jo melkein ovella ja edellisestä viisastuneena (siis Turun messuista), kävin jo läpi messujen ohjelmaa. Päähän tässä jo meinasi mennä pyörälle. En oikein tiennyt, mitä kaikkea loppujen lopuksi halauisin nähdä ja kuulla. Lisäksi puolet jokaisesta neljästä päivästä menee vielä työn merkeissä. Päivistä tulee siis pitkiä. En kylläkään valita, vaan myös oikein odotan pitkää talkooviikonloppua Valamon luostarin messuosastolla (6k90). 

Mutta seuraavassa siis jotain, mihin halauaisin ehtiä. Osa menemisistäni on kylläkin päällekäin, joten vielä paikan päällä pitää tehdä valintoja, yleensä vahvan aiheen tai oman kiinnostuksen kohteen ja sitten ammatillisesti tärkeän aiheen väliltä.


Torstai 26.10.:

Kullervo
klo 10.30-11.00
Muumeista miljoonabisnes
Pienen peikon ympärille muodotunut teollisuus, joka synnyttää iloa kaikkialla maailmassa. Suomalainen menestystarina vertaansa vailla.

TAI

Magia
klo 10.30-11.00
Vinkkarin vinkit
Helsingin kaupungin kirjaston kirjavinkkaritiimiin kuuluva kirjailija Sini Helminen kertoo kirjavinkkauksen saloja, vihjaa kuumimmat lukuvinkit sekä esittelee realifantasijasarjaansa Väkiveriset.

Tämä jälkimmäinen saattaapi hyvin olla torstai-aamun valinta. Tässä kohtaa ammatillinen aihe saattaa vetää enemmän.

Magia
klo 11.00-11.30
Tonttulapset ja salaisuuksien huvila
Korvatunturin tonttulapset viettävät kesälomaa Hangossa, mutta seikkailuista he eivät pääse eroon kesälläkään. Tuota pikaa tonttulapset ovat ratkomassa kadonneen kirjailijan arvoitusta ja samalla selviää jotain muutakin. Teos on Tonttulapset-sarjan kolmas osa.

Tonttuja!! Mä en kestä! Olen nimittäin pahimman sortin jouluihminen jo toisessa polvessa. Näihin kirjoihin pitää päästä tutustumaan!

Olohuone
klo 12.00-12.30
Kesä 1944 - Suomen kohtalonhetki
Toimittaja Jukka Halonen ja kansanedustaja Eero Heinäluoma käyvät Halosen vastailmestyneen teoksen pohjalta läpi suomalaisten matkaa päivä kerrallaan etulinjassa taistelleiden kanssa läpi tulihevetin kohti rauhaa.

****

Perjantai 27.10.:

7d98, Katri Vala -lava
klo 10.15-10.40
Lasten ja nuorten ääni 100 vuotiaassa Suomessa
Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta keskustelee avoimessa kokouksessa nuorten esille nostamista tärkeistä asioista.

Kullervo
klo 11.30-12.00
Voiko virolaista ymmärtää?
Suomalaiset ja virolaiset ovat kielisukulaisia ja heimoveljiä, mutta mielenlaatumme ja ajatusmaailmamme poikkeavat suuresti toisistaan. Ajoittain meidän on todella vaikea ymmärtää toisiamme. Miksi näin on? Piileekö syy kansojemme erilaisessa historiassa - vai onko ennemmin niin, että juuri "se jokin" on johtanut erilaiseen historiaan? Miten tämä näkyy kaunokirjallisuudessa? Voisiko kaunokirjallisuutta lukemalla ja historiaan perehtymällä oppia ymmärtämään virolaisia paremmin?

Keväällä 2017 Suomessa ilmestyi kolme teosta, joilla Viron pohjiaan myöten tuntevat kirjailijat auttavat meitä ymmärtämään Viron historiaa ja kulttuuria sekä virolaista mielenlaatua.

TAI

Mika Waltari
klo 11.30-12.00
Miksi kuuntelisin kirjan? Kokemuksia äänikirjoista.
Millaiselta kirjan kuunteleminen tuntuu ja mitä mahdollisuuksi kirjojen digitalisaatio ja lukuaikapalvelut voivat avata? Kuinka kiireiset kaupunkilaiset ja milleniaalit saadaan innostumaan kirjallisuudesta? Jenni Pääskysaari, Antti Tuomainen, Mikko Aarne ja Leena Majander jakavat ajatuksiaan ja kokemuksiaan äänikirjoista. Keskustelua vetää Storytelin maajohtaja Mari Wärri.


Luulen, että kahdesta edellisestä voiton vie tuo ensin mainittu. Vaikka ei kyllä varmaankaan tekisi pahaa käydä kuuntelemassa asiaa digitalisaatiosta ja äänikirjoista. Itse en vain koskaan ole oppinut äänikirjoja kuuntelemaan. Ajatus ei jaksa pysyä mukana. Tai ehkä sitä pitää harjoitella?

Minna Canth
klo 12.00-12.30
Tahto ja hohto - Ritva Holmbergin taiteilijan tie
Suokellus 60-luvun teatterimaailmaan ja hehkuvan tahtonaisen elämään tyttären (Annina Holmberg) kirjoittamana

****

Lauantai  28.10.:

Kirjakahvila
klo 10.30-11.00
Dostojevski - kiistaton ja kiistelty
Järeä klassikko uudessa, ajankohtaisessa valossa.

6d50, Akateemisen kohtauspaikka
klo 11.00-11.30
Jaana Kapari-Jatta Akateemisen kohtauspaikalla
Haastattelu ja singneerausta. Aiheena Harry Potter ja Tylypahkan kirjasto -kirjat.

Magia
klo 13.00-13.30
Harry Potter ja Tylypahkan kirjasto
Uusi annos lääkettä Potter-kuumeeseen! Professori Dumbledoren satuja, Ihmeotuksien oliinpaikkoja ja Tylypahkan kirjaston lainatuimpiin teoksiin lukeutuva Huispaus kautta aikojen. Jaana Kapari-Jatta on suomentanut Tylypahkan kirjaston menestysteokset.

****

Tämä suunnitelma oli nyt tässä. Messuilla sitten näkee, miten hyvin pysyn tässä vai pysynkö lainkaan. Tarkoitus on myös ihan vain kuljeskella ja silloin saattaa törmätä johonkin mielenkiintoiseen, mitä en tässä kohtaa vielä ole aikatauluuni ympännyt. Sunnnuntaille en suunnitellut suurempia, silloin olen osastolla aamuvuorossa ja katson sitten vähän vireystilan mukaan, lähdenkö vielä kiertelemään vai en. Lintulan luostarin osastolla (7a98) aion myös vierailla.

Valamon osastollakin toki tapahtuu. Torstaina ja perjantaina osastolla on ikonimaalari työntouhussa ja lauantaina kirjansitoja. Esimerkiksi näistä aiheista järjestetään kursseja Valamon opistossa. Perjantaina Annina Holmberg et al tulevat osastolle noin klo 17 kertomaan keväällä julkaistusta Minun Valamoni: tarinoita luostarista -teoksesta. Osastolla on paikalla myös Laatokan Valamon luostarin edustus sekä torstaina ja perjantaina iltapäivästä Helsingin ortodoksisen seurakunnan papistoa. Sunnuntaina puolilta päivin osastollemme tulee vierailemaan Sana papilta ja Lasse lukee -blogien kirjoittaja isä Lars Ahlbäck. Osastolla kannaattaa myös piipahtaa osallistumassa kyselyyn/kilpailuun, jossa on palkintona majoituslahjakortteja Valamon luostariin.

Nähdään siis Hesingissä!


keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Paulo Coelho: Brida

Tämä Coelhon kirja on toinen, jonka olen kirjailijalta lukenut. Reilu vuosi sitten olen lukenut Alkemistin. Tuo kirja tuntui alkuun haastavalta. Mutta mitä lähemmäs loppua tultiin, sitä enemmän innostuin ja tykästyin kirjaan. Tämän kirjan kanssa en kuitenkaan päässyt samoihin innostumisen pisteisiin.

Brida on nuori irlantilaisnainen, joka kokee magian mielenkiintoiseksi ja omaksi "jutukseen". Hän etsii itselleen opettajaa ja löytääkin tietäjän ja myöhemmin Wicca-nimisen naisen, josta sitten tulee hänen varsinainen opettajansa Kuun perinteen polulla. Brida edistyy tiellään ja löytää toisen puoliskonsa. Hän löytää oman paikkansa maailmassa, elämäntarkoituksen.

Hän kohotti hiukan tytön T-paidan helmaa niin että napa tuli näkyviin. Sitten hän otti kaapunsa taskusta kvartsikiteen ja pani sen navan päälle.
"Haluan, että suljet nyt silmäsi", hän sanoi lämpimällä äänellä. "Haluan, että näet taivaan värin, mutta silmät suljettuna."


Kirjan kantavia teemoja ovatkin juuri itsensä ja myös elämäntarkoituksen löytäminen. Ei siis helpoimpia teemoja. Lukeminenkaan ei itseltä sujunut ongelmitta. En meinannut välillä pysyä perässä, mitä kirjailija oikeastaan haluaa sanoa. Olikohan kirja tietyllä tapaa filosofiassaan liian korkealentoista... Myös magian, noituuden ja kristinuskon voimakas sekoittaminen häiritsivät (johtunee ehkä omasta taustasta), vaikka toisaalta en sano, etteikö vanhoissa luonnonuskonnoissa ja esimerkiksi wiccalaisuudessa olisi samanlaisia asioita kuin kristinuskossa ja ne jopa ovat aikojen saatossa varmasti sekoittuneet. Päähenkilö vaikutti myös väillä melko naivilta tapaukselta, vaikkakin hänen kasvuaan ihmisenä tietyillä tasoilla oli kuitenkin mielenkiintoista seurata.


****
Tämä on kertomus Bridasta, nuoresta ja kauniista irlantilaisnaisesta, joka etsii viisautta. Matkallaan hän tapaa tietäjän, joka opettaa hänet ylittämään pelkonsa, ja naisen, joka opettaa hänet tanssimaan maailman salatun musiikin tahtiin. He näkevät, että Bridalla on lahja, mutta tämän täytyy itse löytää se. Samalla kun Brida etsii kohtaloaan, hän yrittää saada tasapainoon ihmissuhteensa ja oman halunsa muuttaa itseään.

Brida on herkkyyttä ja iloa tulviva tarina, jossa magia puhuu kaikkia ihmissydämen kieliä.
(takasivu)

Coelho, Paulo

Brida
Bazar
2009
3. painos

272 sivua

tiistai 10. lokakuuta 2017

Turun kirjamessut

Turun kirjamessut tulivat ja menivät. Täytyy myöntää, että itse olen yleensä ollessani asiakkaana messuilla, käynyt vain yhtenä päivänä ja senkin olen kestänyt vain juuri ja juuri. Ihmispaljous, hälinä ja melu ovat yllättävän rasittavia. Mutta nyt ollessani töissä, kolme päivää messuilla 8-9 tunnin jaksoissa ei tuntunut kovin pahalta. Ja lisäksi oli vielä torstai-iltapäivänä osaston rakentaminen. Jalat alkoivat kyllä olla aika kovilla sunnuntaina, mutta kun vaihtoi kengät välillä pehmooisiin villasukkiin niin jalat kiittivät.

Torstaina tosiaan puolenpäivän jälkeen aloimme järjestellä tavaroita paikalleen messuja varten Lintulan luostarin osastolla, jossa olin talkoissa. Opin paljon siitä, miten tärkeää oikeasti on miettiä tuotteiden ja kirjojen esillelaiton yhteydessä esimerkiksi värejä. Myös yhteen liittyvät asiat tietenkin sijoitellaan lähelle toisiaan. Ongelmitta kuitenkaan ei sujunut torstain pystytys. Olimme jo asetelleet suurimman osan tavaroista pöydille, kun huomasimme kuljetuksessa käytettyjen pahvilaatikoiden pohjien olevan kosteita. Osastomme matto oli aivan märkä. Messujärjestäjien mukaan alkuviikon sade ja tuuli olivat aiheuttaneet sen, että osastomme vieressä olevan hallin oven alta oli tullut vettä sisään. josta johtui märkä matto. No, saimme järjestäjiltä apua ja he vaihtoivat maton ja kuivasivat lattian meidän pitäessä taukoa. Onneksi märkä matto huomattiin ja asia korjattiin, sillä muuten olisimme jättäneet pahvilaatikot pöytien alle kostealle matolle ja näin laatikoissa messujen aikana varastoitavat kirjat sekä muut myyntiartikkelit olisivat kärsineet kosteudesta. Myös sunnuntaina jännitimme veden kanssa, sillä yöllä oli satanut ja samaisen oven alta oli ilmestynyt lammikoita hallin puolelle. Lammikot kuitenkin kuivattiin (useampaankin kertaan päivässä), eivätkä ne tällä kertaa yltäneet meidän osastollemme.


Tänä vuonna oli ensimmäinen kerta, kun Lintulan luostari osallistui Turun kirjamessuille. Aiemmin he ovat osallistuneet vain Helsingin kirjamessuille. Tänä vuonna tultiin myös tutustumaan Turun messuille ja kokeilemaan, miten kannattavaa luostarin on osallistua. Tietysti messuille osallistuminen antaa lisänäkyvyyttä luostarille ja tuo tunnettuutta, mutta ymmärrän myös messuille tulon suuritöisyyden: luostari sijaitsee kaukana Turusta ja sisariston pieni määrä vähentää resurssien käyttömahdollisuuksia. Messuille osallistui luostarista nunna Nektaria sekä pieni joukko meitä talkoolaisia Turusta.

Mutta messujen aikana oli mukava huomata, miten kiinnostuneita ihmiset olivat osastostamme. Paljon kyseltiin niin luostariin, kuin yleensäkiin ortodoksiseen kirkkoon liittyvistä asioista. Useat kertoivat käynneistään luostareissa tai olivat kiinnostuneita vierailemaan niissä. 

Lauantaina klo 11.10. oli myös ohjelmassa auditoriossa kuoromme (Turun ortodoksisen kirkon kuoro) pienimuotoinen konsertti, jossa esitimme sekä suomen että kirkkoslaavin kielistä ortodoksista kirkkomusiikkia. Oli ihastuttavaa huomata, että tämäkin ohjelmanumero keräsi kiinnostuneita yleisöön, vaikka esiintyminen olikin vain hieman yli tunnin messujen avautumisen jälkeen.

Messuilla ehti toki myös kierrellä, kuunnella ja nähdä mielenkiintoisia asioita. Nuorisokirjailijoiden osasto oli aivan Lintulan luostarin osaston vieressä ja siinä olikin hyvä kuunnella mielenkiintoihia haastatteluja päivän mittaan, vaikka vain puolellakin korvalla, jos sattui olemaan enemmän asiakkaita omalla osastolla. Nuorisokirjailijoiden ohjelma olikin täynnä #moniaääniä, kirjamessujen teeman mukaan. Perjantaina kuultiin mm. poikien ja urheilijoiden ääniä sekä selkoääniä (keskustelua selkokirjoista). Lauantaina kuljettiin pitkälti satujen, fantasian ja kauhun maailmassa ja kuultiin  mm. lohikäärmeiden, haltioiden ja peikkojenkin ääniä. Sunnuntaina mieleeni jäi erityisesti YA-paneeli eli keskustelu YA-kirjallisuudesta (young adult) ja esimerkiksi siitä, miten erottaa nuorten kirjallisuus ja YA toisistaan. Sunnuntaina näkyi myös cosplay niin haastateltavien kuin asiakkaiden pukeutumisessa. Nimittäin sunnutaina cosplay-asuihin pukeutuneet pääsivät ilmaiseksi sisään messuille.






















B-hallista löytyi oma suurehko Lasten alue, joka kyllä ihastutti. Ihanaa, että pienimmätki messuilijat otetaan huomioon. Siellä oli päivien mittaan myös pienimmille suunnattua omaa ohjelmaa.













Oman työn ohessa ehti hieman siis kierrelläkin ja kuunnella. Yksi kokonainen kokonaisuus, jonka ehdin kuulla oli Fiore-lavalla, Ben Kallandin ja Terhi Törmälehdon haastattelu, jossa aiheina oli mm. uskonto, uskominen, uskonnollinen yhteisö ja niistä kirjoittaminen. Monia mielenkiintoisia keskusteluja ehdin kuunnella hetkisen silloin, toisen tällöin, mutta koska työ.... Helsinkiin aion tehdä paremman suunnitelman, mitä kuuntelen ja missä vaiheessa. Helsingin messuilla myös vapaa-aikaa on suhteellisesti enemmän, joten keskustelujen seuraamiseen jää enemmän aikaa.













Ja vaikka kirjahyllyni pullistelevatkin jo niin, ettei niihin uusia asukkaita oikeastaa mahdu enää, niin sorruin pahemman kerran paljon keskustelua herättäneisiin "2€ kirjoihin"... Sekä sisäänkäyntiaulassa oleviin ilmaisksi jaettuihin kirjoihin. Ja tulihan sitä Lintulankin pöydästä ostettua pari kirjaa, joita vielä ei itseltä löytynyt. Mutta toisaalta, voiko liikaa kirjoja omistaa?
Ainakaan ei vähään aikaan tarvitse miettiä, mitä lukisi 😊





keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Kirjamessut tulee - oletko valmis?

Suunnilleen, ehkä... en tiedä.
Ensi kertaa olen menossa messuille töihin, joten mitään muuta aikataulua en ole itselleni messuille suunnitellut. Tietysti pyrin mahdollisuusksien mukaan kiertelemään messuilla.
Tulkaahan moikkaamaan Lintulan luostarin osastolle (A/18), jossa olen talkooporukassa. Myös kuoromme (Turun ortodoksisen kirkon kuoro) esiintyy lauantaina klo 11.10 audiotoriossa. Silloin olen joko laulamassa tai jos flussa ja yskä eivät ole lainkaan helpottaneet, niin olen siellä valokuvaamassa.

Syksyn tullen myös uudet tv-sarjat alkavat tai vanhat jatkuvat uusilla kausilla. Historiallinen draama ja rikosten ratkaisu valtaavat alaa, ja minä ainakin nautin niiden seuraamisesta. Useat sarjat ovat herättäneet kiinostukseni lukea myös ihan puhdasta historiaa aikakausista, joihin ne sijoittuvat.

Uusia ihastuksiani tälle syksylle ovat olleet Charité ja The Halcyon. Saksalaissarja Charité sijoittuu vuoden 1888 Berliiniin. Opetussairaalan elämään sukelletaan päähenkilö Ida Lenzen mukana. Hän on ensin sairaalassa potilaana ja sen jälkeen apuhoitajana. Hän myös unelmoi lääkärin ammatista. Naisten opinnot lääketieteelisessä eivät kuitenkaan ole tuohon aikaan mahdollisia Saksassa - mutta muualla kylläkin. Tarinaan mahtuu ihmissuhdekoukeroita, rakkautta, pettymyksiä, mitä nyt draamaan kuuluukin. Siinä myös avataan ikkuna lääketieteen historiaan ja sarjan lopussa nähdään myös jo hieman, miten rotuopit ja antisemitismi alkavat nostaa Saksassa päätään.

Kuvahaun tulos haulle charité yle
Charité.
Kuva: Yle

The Halcyon taas sijoittuu 1940-luvun Lontooseen, toisen maailmansodan aikaan. Hotellin - The Halcycon - elämää seurataan niin asiakkaiden, omistajien kuin työntekijöidenkin näkökulmasta ja miten nämä elämät linkittyvät toisiinsa. Laadukasta brittidraamaa, jossa toistuu hyvin tunnettu ja pidettykin "kahden kerroksen väkeä" asetelma.

Kuvahaun tulos haulle the halcyon
The Halcyon.
Kuva: Yle.

Vanhat tuttuni ovat palanneet ruutuun, Pinkertonin etsivätoimisto uusinnoilla ja Murdochin murhamysteerit uuden kauden jatkoilla. Rikoksia ratkaistaan historiallisissa maisemissa ja molemmissa myös tehdään omalla tavallaan historiaa, kun luodaan uusia menetelmiä rikoksien ratkaisuun. Murdochin tarinat perustuvat romaaneihin, joita ei käsittääkseni (ikävä kyllä) ole käännetty. Minä kun olen outolintu, joka en mielelläni ainakaan kertomakirjallisuutta lue kuin suomeksi. Koitettu on, enkä vain millään pääse samanlaisiin mielentiloihin kirjoja lukiessa. Aivan kuin en pääsisi kunnolla sisään kirjan maailmaan.

Allan Pinkerton (Angus Macfadyen), Kate Warne (Martha MacIsaac) ja William Pinkerton (Jacob Blair)
Pintertonin etsivätoimisto.
Kuva: Yle.
Aiheeseen liittyvä kuva
Murdochin murhamysteerit
Kuva: Yle.

Myös kauan odotettu Outlanderin kolmas kausi alkoi viime viikolla. Kirjasarjan lukeminen on kesken, mutta ehkä sekin tässä joku joulu edistyy. 1700-luvun Englannin ja Skotlannin historia on juurikin sellainen aihe, mitä haluaisin tutkia enemmän. Tarinaan tietysti tuo oman erikoisuutensa aikamatkailun käsite.

Kuvahaun tulos haulle outlander yle
Outlander
Kuva: Yle.

Kaikkien näiden sarjojen lisäksi - sillä onneksi on olemassa Yle Areena, jossa sarjat näkyvät vaihtelevan ajan ja voi esimerkiksi viikonloppuiltoina ottaa maratonin - luen myös. Viime viikonloppuna olin ystävän luona lapsenvahtina ja sieltä hyllystä löytyi Paulo Coelhon Brida. Olen aikaisemmin lukenut Coelhon Alkemistin. En oikein tiedä, mitä ajatella tästä tällä hetkellä luettavana olevasta. Ehkä sitten seuraavaan postaukseen ovat ajatukset selkeytyneet. Tai aivan seuraavaan tulee kirjamessumatskuja, mutta kunhan kirjan saan päätökseen, niin sitten siitä lisää 😉

perjantai 29. syyskuuta 2017

Tiihon, arkkimandriitta: Arkielämän pyhät ynnä muita kertomuksia

Taas ja taaskin... Sain luettua kesällä jo aloitetun kirjan. Olen taas ottanut tavaksi sujauttaa kirjan laukkuun lähtiessäni johonkin. Bussissa tulee kuitenkin vietettyä noin puoli tuntia suuntaansa matkaan sitten töihin, kouluun tai harrastuksiin, joten otan tästä ajasta jatkossa myös kaiken irti. Onneksi olen sitä sorttia, etten tule huonovointiseksi lukiessani autossa.



Millaista on luostarielämä? Tapahtuuko nykypäivänä ihmeitä? Mitä on usko tai olla uskovainen, kun valtiovalta sen kieltää?

Muun muassa tällaisista asioista puhutaan kertomuksissa kirjassa Arkielämän pyhät. Kirjassa sukelletaan Neuvostoliittoon ja Kirkon elämään sinä aikana jolloin, "uskonto oli ooppiumia kansalle". Kirjan kirjoittaja ja kertoja Sretenien luostarin johtaja ja nykyinen piispa Tiihon (Ševkunov) kertoo omaa tarinaansa siitä, miten hän löysi tiensä uskon pariin ja lopulta luostariin asti 1980-luvulla ateismin nimeen vannovassa valtiossa.

"Noina vuosina korkeakoulujen isoissa kirjastoissa ei ollut edes Raamattua... Me keräsinne tietoa uskosta pieninä murusina esimerkiksi ateismin oppikirjoista ja klassisten filosofien teoksista. Venäjän klassinen kirjallisuus vaikutti tietysti meihin suuresti."




Kirjan kertomukset ovat täynnä erilaisia ihmiskohtaloita Kirkon piiristä, jotka kirjan kirjoittaja on tavannut, tuntenut tai vähintäänkin kuullut heistä. Kertomukset voivat opettaa lukijalleen paljon vaikkapa uskonelämästä ja nöyryydestä, mutta niissä on myös monia hauskoja ja humoristisiakin tapahtumia. Lukija pääsee tutustumaan niin luostareiden asukkaisiin kuin maailmassa vaikuttaviin ihmisiin ja heidän uskoonsa, elämäänsä ja ihmeellisiin asioihin - jopa suoranaisiin ihmeisiin -  joita niissä tapahtuu.

Ihmeiden aika ei siis näytä vielä olevan ohi.

****

Sretenien luostarinjohtaja, nykyisen piispa Tiihon Ševkunovin kirja Arkielämän pyhät ynnä muita kertomuksia kertoo Kirkon elämästä Neuvostoliiton vaikeina vuosina. Kirja on täynnä ihmeellisiä tarinoita, joissa ilmenee voimakkaasti Jumalan vaikutus aikamme maailmassa.

Kirjoittaja kertoo kiehtovalla ja myös huumorin sävyttämällä tavalla elämästä luostarissa. Monet kertomukset liittyvät Petserin luostariin ja siellä kilvoitteleviin, jotka hän on tuntenut henkilökohtaisesti. Lukija joutuu hämmästelemään sen johtajien lujuutta ja kekselijäisyyttä heidän puolustaessaan luostariaan neuvostojohtajien painostusta vastaan.

Kirjasta on tullut bestseller monissa maissa. Se on käännetty tähän mennessä jo 13 kielelle.
(takakansi)

Tiihon (Ševkunov), arkkimandtiitta

Arkielämän pyhät ynnä muita kertomuksia
Kaikkien Athosvuoren Pyhien Perintösäätiö (kustantaja)
Pyhän Kosmas Aitolialaisen Veljestö (julkaisija)
2016

639 sivua

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Tilar J. Mazzeo: Irenan lapset

Ja kuinka ollakaan, kun ehdin kirjoittaa loppukesastä ja siitä, miten en ehdi lukea, niin johan ehdinkin lukea keskeneräisiä kirjoja. Tähän on vaikuttanut, että olen ollut muutaman päivän pienessä flunssassa, eikä edes sukankudin ole pysynyt kädessä. Mutta kirja on siitä mukava, ettei käsien tarvitse kuin kääntää sivua. Kunhan valitsee lukuasennon tarkkaan.

Nyt pääsin siis viimeinkin loppuun kesällä jo aloitetun Irenan lapset
Irenan lapset on tarina välittämisestä, rohkeudesta ja pyyteettömästä auttamisesta. Se sukeltaa yhden naisen elämäntarinaan, joka linkittyy kymmeniin muihin ihmisiin, jotka työskentelivät erilaisissa maanalaisissa verkostoissa ja vastarintaliikkeissä toisen maailmansodan ajan Puolassa. Tärkeässä roolissa ovat myös "Irenan lapset", noin 2500 lasta, jotka Irena Sendler verkostonsa ihmisten kanssa pelastivat natsien tuhotoimilta. Taustalla on koko ajan myös Irenan oman elämän rakkaustarina.



Vaikka toisen maailmansodan ajan historia on itselle (ainakin omasta mielestäni) melko tuttua, niin en kuitenkaan ollut kuullut Irena Sendleristä aikaisemmin. Tämä sodan alkeassa vajaa kolmekymppisen sosiaalityöntekijän tarina on kuitenkin hyvin koskettava ja liikuttava. Peräänantamattomuus on eräs jatkuva teema. Perkisi ei anneta, vaikka kuinka kidutettaisiin Gestapon toimesta tai vaikka ympäriltä työtovereita ja liittolaisia teloitettaisiin. Periksi ei anneta.

"Yhdessä ystäviensä  ja vannoutuneen avustajajoukkonsa kanssa Irena Sendler salakuljetti pienokaisia ulos Varsovan ghetosta, matkalaukuissa ja puulaatikoissa ohiste saksalaisten vartijoiden ja juutalaispoliisin pettureiden. Hän toi taaperoita ja koululapsia kaupungin saastaisen ja vaarallisen viemäriverkon läpi. Hän työskenteli yhdessä juutalaisten teinien kanssa - monet heistä 14-15-vuotiaita tyttöjä - jotka taistelivat urheasti ja kuolivat gheton kansannousussa. Ja oli koko ajan rakastunut juutalaismieheen, joka ystävineen piilotteli hätääntyneenä koko sodan ajan. Hän oli piskuinen nainen, jolla oli rautaunen luonne: puolitoistametrinen, sodan alakessa liki kolmekymmenvuotias nuori nainen, joka taisteli kokeneen kenraalin hurjuudella ja älykkyydellä sekä organisoi kautta Varsovan kaupungin ja yli uskontorajojen kymmenittäin tavallisia ihmisiä jalkaväkensä sotilaiksi."

Sankaritarina, vaikka päähenkilö ei haluakaan käyttää sanaa "sankari". Mutta minusta jokainen toimija ja pelastettukin tässä tarinassa on tietynlainen sankari.

Schindlerin listan ja Pianistin nähneenä (näistä on muuten kirjatkin, pitäisi varmaan lukea) tarina tuli liki. Ja muutenkin. Tämä oli siitä mielenkiintoinen lukukokemus, että kirjoittaja saa minut lukijana unohtamaan lukevani itse asiassa tietokirjallisuutta. Kirjoitustapa on niin mieletön, että välillä tosiaan kuvittelee ja osin myös toivoo lukevansa kaunokirjallista teosta.

****

Vuonna 1941 natsien otteet Puolassa kovenevat. Varsovan ghetossa palellaan, nähdään nälkää ja pelätään. Nuori puolalainen Irena Sendler kutoo työtovereistaan ja vastarintataistelijoista salaisen verkoston, joka järjestää juutalaislapsia arjalaiselle puolelle turvaan hyvien ihmisten perheisiin ja orpokoteihin. Lopulta Sendlerin pelastamia lapsia on yli kaksituhatta.

Irena joukkioineen on koko ajan vaarassa paljastua. Tositarina Irenan lapsista eteneen parhaiden jännitysromaanien tavoin.
(takakansi)

Mazzeo, Tilar J.

Irenan lapset: hämmästyttävä tarina naisesta, joka pelasti 2500 lasta Varsovan ghetosta
Like Kustannus 2017

315 sivua