Hiljaisuus on langennut

Hiljaisuus on langennut. Enkä tiedä pidänkö siitä vaiko enkö.

Olisi mukava kirjoittaa tänne, mitä kaikkea luen ja mitä haluan lukea, mutta tällä hetkellä tuntuu, etten ehdi mitään, varsinkaan lukea.

Toki elämässä on muutakin kuin kirjat. Paljon muuta. Mutta miten saada kirjoitettua tuosta kaikesta muustakin?

Olen miettinyt, aloitanko uuden blogin, jossa voisin kertoa aivan kaikeasta. Tämän otsakkeen alla, mielestäni, tulisi kuitenkin enimmäkseen puhua kirjoista.

Muutenkin elämä tuntuu tällä hetkellä niin.... en tiedä. Toisaalta tuntuu, että kaikki polkee paikallaan, en pääse minnekään, eteenpäin... Toisaalta taas on niin paljon tekemistä... Vaikuttaako tämäkin siihen, että tuntuu etten pääse eteenpäin elämässä?

Saattaa olla, että loppuvuoden aikana vielä jotain kirjoitan, ehkä. Saattaa olla, että uusi vuosi tuo elämään jotain, mikä saa minut kirjoittamaan. Saatta olla, että teen tuon uuden blogin. Sielläkään en varmasti unohda kirjoja.

Olkaahan kuulolla....

Kevään luetut ja kesän kuviot II

No, lukemisia tuli päiviteltyä. Mikäs kaikki muu sitten onkaan vienyt aikaa siltä lukemiselta??

Toukokuussa vierailin ensimmäistä kertaa elämässäni Tukholmassa - ja ehkä myös koko Ruotsinmaalla, sillä kellään ei tunnu olevan muistikuvaa olemmeko käyneet Lapin reissun aikana lapsuudessani Ruotsin puolella vaiko emme.

Tämä reissu oli kuoron järjestämä. Ruotsin suomalainen ortodoksinen seurakunta juhlii tänä vuonna 60-vuotista taivaltaan ja meidän kuoromme kutsuttiin vierailulle. Pidimme konsertin Finska Kyrkanissa lauantai-iltana ja sunnuntaina lauloimme liturgiassa.

Auringonlasku laivasta käsin.

Tukholma aamutuimaan.

Konserttipaikkana Tukholman luterilainen Finska Kyrkan.

Leirikirkko.

Kesäkuun alussa olikin aika taas kriparin eli seurakunnan kristinoppileirin. En kyllä väsy tähänkään osaan elämässäni, nuorten kanssa on kiva viettää aikaa ja touhuta leirillä, vaikka huomaankin jo, että aikaiset aamut ja pitkäksi venyneet illat eivät enään sovi pirtaan niin kuin 6 tai 8 vuotta sitten. Ei vanha vaan palaudu enää samalla tavalla.

Kommelluksiltakaan ei toki vältytty. Toki nuorten piti yöjuoksuakin vähän harrastaa, mutta onneksi tämä paha tapa taltutettiin.

No jos ei muuten, niin omien ideoiden takia myös ohjaajat saivat valvoa. Tyttöjen kanssa pidettiin tyttöjen ilta, mässyä, kasvonaamiot, juoruamista (tässä kohtaa välillä tunsin itseni kovin vanhaksi...) ja allekirjoittaneen pään värjäys (tämä oli kyllä mahtavaa!).

Uusi väri päässä.

Kuva: Emil Rantanen

Jo perinteisesti lasteleiriläistenkin ollessa paikalla, pupu käy toivottamassa kaikille hyvää yötä. (Ja arvatkaapa onko tuon puvun sisällä kuuma..... voin kertoa, että on!)

Ohjaajat.

Tässäkin leikitään - uskokaa pois!

Matkapäivänä vierailimme kriparilaisten kanssa iki-ihanassa Louhisaaren kartanossa. Olen aina rakastanut erityisesti Louhisaaren puistoa.

Leirin ja päätösliturgian jälkeen olikin taas aika pakata kimpsut ja kampsut kasaan ja suunnata nokka kohti Heinävettä ja Valamon luostaria. Mitä onkaan enää kesä ilman Valamossa vietettyä aikaa. En oikein osaa edes ajatella sellaista mahdollisuutta.

Työntäyteistä aika on ollut, mutta en valita ollenkaan. Nyt vain harmillisesti on tämä kesäflunssa päällä ja helteet - ei kiva yhdistelmä. 

Tänä kesänä olen jo päässyt toimimaan luostarioppaana, porttivahtina, auttanut talkootoiminnan organisoinnissa ja kirkkomummovuorojakin on tiedossa. Lisäksi olen ollut myymässä lippuja luostarissa järjestettyihin konsertteihin. Hienoja kulttuuripläjäyksiä on jo ollutkin ja muutama vielä tulossakin.

Valamon Ruusut.

Tyyni ja kaunis aamu

Ja yksi kesän kohokohdista oli tällä viikolla. Vuosittain 10.7. juhlitaan Konevitalaista Jumlanäidin ikonia. Tämän juhlapäivän jälkeen Valamosta lähtee ristisaatto Lintulan luostariin. Tänä vuonna ristisaatto järjestettiin torstaina 12.7. Ristisaatossa kannetaan mukana Jumalanäidin Konevitsalaista ikonia ja matkan aikana toimitetaan akatistos-rukouspalvelusta. 

Kävelijät lähtivät luostarista jo aamutuimaan, puoli kahdeksan maissa. Matka taitetaan jalan, osin maantietä, osin metsäpolkuja aina Lintulaan asti. Osa käveli menen ja tullen, mutta takaisin pääsee myös laivalla tai vaikka tuttavan autokyydillä.

Toinen ristisaattoporukka Valamosta kohti Lintulaa lähti ennen kymmentä kirkosta kohti laivarantaa, josta m/s Sergeillä seilataan Lintulan lähelle ja kävellään pieni matka vielä itse luostariin.

Itse en tällä kertaa päässyt osallistumaan muuta kuin molempien ryhmien lähtöön, sillä työt kutsuivat luostarin mäellä. Hiukan harmitti, sillä keli oli mitä mahtavin. Mutta ehkä ensi vuonna, ehkä ensi vuonna...

PS. Vinkki vitosena, jos jotakuta kiinnostaa lukea lisää ristisaatoista, niin suosittelen Hanna Henttisen ja Elina Vuolan (toim.) kirjaa Vaellus pyhiin: ristisaattojan idän ja lännen rajalla / Sacred journeys: Orthodox processions in Eastern Finland. Itsellä se on ollut vasta hieman selailussa, mutta ehdottomasti on lukulistalla!

Kevään luetut ja kesän kuviot I

Pitkästä aikaa päätin kesäflussan kourissa päivitellä hieman tännekin kirjakuulumisia. Ja ehkä vähän muutakin. Kesäflussa on kyllä vihoviimeisin keksintö, jota maa päällään kantaa. Ei tiedä, onko lämpöä joka laskee, vai muuten vain kuuma, kun ulkona on likimain +30 astetta.... No, ehkä tämä tästä, pikku hiljaa parempaan suuntaan.

Keväällä tuli luettua muutamakin kirja, joista pidin kaikista kovasti, jokaisesta hieman eri tavalla.

Sekä Hanna Haurun Jääkansi että Konrad Lehtimäen Rotkoista olivat nopealukuisia, mutta eivät suinkaan helppolukuisimmasta päästä. Jääkansi kuvaa sodan jälkeistä aikaa pohjoisessa. Kertojana tyttö, jonka elämästä ei tunnu löytyvän kuin kurjuutta. Äiti ei pidä minään, isäpuolen nimikin on Paha. Jossain kohtaa jo ajattelin, että nyt tulee käännös parempaan, mutta se oli vain hiuksen hieno aavistus, joka ei toteutunutkaan. Kerronta kirjassa on miltein hypnotisoivaa, vaikea laskea kirjaa kädestä. Ehkä olisin toivonut onnellisempaa loppua. Mutta toisaalta, eiväthän kaikki loput voi olla kuin saduista.

Rotkoista sisältää lyhyitä tarinoita itsenäistyvästä ja juuri itsenäistyneestä Suomesta. Hieman alkoi ahdistaa jossain vaiheessa, kun tuntui, että kaikki aina kuolivat. Onneksi tähänkinn tuli vaihtelua. Realistista, hyvää kerrontaa.

Enni Mustonen on tullut yhdeksi lempikirjailijoistani viime aikoina. Rakastan historiallisia romaaneja ja teos Nimettömät aloittaa hienosti Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan. Voimakkaita naishahmoja 1890-luvulta, kuvailevaa kerrontaa. Minä tykkään, voiko muuta sanoa!

Sitten toukokuussa mietin, että hurahdanko vaiko enkö.... No ehkä hurahdin, ainakin vähän. Ensin YouTubessa eksyin kanaville ja sitten luin Miia Pölläsen Bujoilun voiman. Pakkohan bujoa sitten oli alkaa värkätä... Vaikka en tiedä vieläkään, onko tämä minun juttuni. Mutta ehkä kokeilemalla löydän omani. 

Nyt kesän aikana lukeminen on ollut vähäisempää, koska kripari ja työt, mutta niistä sitten lisää postauksen toisessa osassa. Olen jälleen kesän Valamossa, talkoissa ja töissä, ja siksi on tullut lueskeltua sieltä täältä uudemman kessan Elsi Takalan Evakkomunkit Heinävedellä kirjaa sekä ihan uutena Pyhiinveltajan Valamo: rukouksen ja työn luostari (toim. piispa Arseni). Kun työtehtäviin on kuulunut myös luostarioppaana toimimista, niin näistä opuksista on helposti ja nopeasti saanut kerrattua tietojaan.

Mutta seuraavasssa siis hieman vielä muista kuin kirjajutuista enemmän...

Kuvaterveisiä Tallinnasta #rakasviro

Ja tässä se tulee!

Melkein kuukauden takaiset kuvakuulumiset lahden takaa Tallinnasta.

Virun portti.

Olimme seurakunnan jatkojatkokriparilla viikonlopun verran tutustumassa etelänaapurin pääkaupunkiin. Ohjelmaan kuului runsaasti vapaa-aikaa, mutta yhdessä teimme kaupunkikierroksen. Minä en koskaan totu tuohon matkaoppaan rooliin, jonka tälläkin kertaa sain osakseni. Haastavuutta tilanteeseen loi erityisesti se, että en ole itse vähään aikaan käynyt Tallinnassa. No, emme ainakaan eksyneet.

Vanhassa kaupungissa tutkailimme ne tutut, Raatihuoneentorin, Katarina Käikin sekä tietysti muutaman ortodoksisen kirkon (Pyhä Nikolaoksen kirkko ja Pyhän Aleksanteri Nevskin katedraali), olimmehan sentään kriparilla. Ja tutustuttiin muihinkin kirkkoihin ja mielenkiintoisiin kohteisiin, mihin matkalla Virun portilta Toompealle törmäsimme. Itse en ehtinyt opastukseltani keskittyä kuvien ottoon, vaan lähdin sitten lounaan jälkeen vielä ottamaan muutamia kuvia vanhasta kaupungista.

Lauantai-iltana vierailin vielä sataman läheisyydessä olevassa Pyhien Simeonin ja Hannan kirkossa vigiliassa. Aamulla emme valitettavasti ryhmänä päässeet kirkkoon, kun olimme turhan aikasin liikkeellä. Silloinkin kuitenkin pysähdyimme kirkolla, ja kerroin sen historiasta ja nykypäivästä minkä tiesin.

Vaikka matka oli toisaalta myös väsyttävä, niin en valita, sillä pidän Tallinnasta kaupunkina ihan hirveästi! Liian harvoin siellä kuitenkaan tulee käytyä. Ihmiset ovat useimmiten hyvin ystävällisiä ja nähtävää tuntuu olevan joka kerta ihan yhtä paljon. (Vinkki viitosena muuten kirjaimmeisille, kannattaa vierailla Eesti Rahvusraamatukogussa eli kansalliskirjastossa. Minä kävin kolme vuotta sitten ollessani Tallinnassa. Vartijan kanssa pitää vaan vähän jutella, että pääsee sisälle. Sinne tarvitsisi kirjastokortin, mutta kun nätisti selitin, että olen turisti ja kirjastoalan opiskelija, niin löytyi sitten rintapieleen sellainen tarra ja pääsin kirjaston puolelle!) Ja aina jaksan ihmetellä, miten hyvin myös suomella Tallinnassa pärjää. Kaupassa ollessani puhuin myyjälle ensin englantia, mutta hän vastasinkin suomeksi!!! Olenkohan tosiaan niin suomalaisen näköinen, ettei suutakaan tarvitse avata? 😃

Laivasta sain vielä aikast kivat kuvat (#omakehuhaisee), ja ihan kännykällä, jossa ei ole mikään maailman paras kamera. Valo oli tuossa hetkessä kyllä melko täydellinen!

 Ja vähän pitää myös hehkuttaa hotellin ruokia, ja erityisesti näitä ihania jälkkäreitä!!

Tuliaisia (vaikkakin itselle). Olen ihan hulluna tuollaisiin paahdettuihin manteleihi ja näissä oli vielä kiva piparinen ja inkiväärinen maku mukana. Ja nämä Eesti100 -teemaiset suklaat oli pakko saada mukaan. Nuo kääreet on niin söpöt! Eikä sisältökään pahaa ollut.