Ja näin kauan kirjahyllyssä seissyt ja lukemattomana ollut Vihan ja rakkauden liekit on pyyhitty pölyistä - ainakin väliaikaisesti. Tämä minun yksilöni nimittäin ei ole aivan täydellinen. Jo hyvissä ajoin ennen sivua 160 nimittäin huomasin, että kirjassa on taittovirheen vuoksi keskellä kirjaa noin kolmekymmentä sivua tekstiä, joka on jo aikasemmin kirjassa. No, kun pääsin sivulle 160 ja ajattelin vain hypätä taittovirheen yli - vain huomatakseni, että taittovirheen ja sivun 160 jälkeen ei tullutkaan sivu 161, vaan 193! Kirjasta siis oikeasti puuttu kolmisenkymmentä sivua. Minun on siis käytettävä hyväksi kirjastolaitostamme ja löydettävä virheetön painos, jos haluan lukea kyseisen kirjan loppuun.
 |
| Sirpa Kähkönen: Vihan ja rakkauden liekit |
Mutta tähän asti kirja on jo tarjonnut paljon. Kirjassa sivutaan kansalaissotaa ja pääpaino on 1920-30-lukujen poliittisesti jännittyneen tilanteen kuvauksessa sekä Tammisaaren pakkotyölaitoksen poliittisten vankien ja heidän tilanteensa ja olojensa kuvaamisessa. Kirjan alussa Kähkönen käy aiheita läpi isoisansä, Lauri Tuomaisen, näkövinkkelistä, mutta pian myös aivan yleisesti ja isoisä mainitaankin jatkossa vain harvakseltaan. Kirja sisältää kuitenkin vaiettuihin kokemuksiin liittyvää perimätietoa, joka auttaa ymmärtämään osaltaan tuon ajan elämää ja vastakkain asettelua, joka Suomessakin on vallinnut. Tietokirjaksi tämä yksilö on erittäin helppolukuinen eikä lainkaan raskas.
Myös Mustosen Lapinvuokko on omasta kirjahyllystä. Tosin tämä on uudempi asukki, jonka nappasin mukaani eräältä postokirjapöydältä. En vain voinut jättää kirjaa siihen, (vaikka kirjahyllyni pullistelevat jo niin, etten tiedä mihin kulmaan tungen seuraavat kirjalöytöni). En ole ennen lukemut Mustosta (Kirsti Manninen nimellä julkaistua kylläkin jonkin kirjan), mutta olen kuullut oikeastaan vain hyvää hänen kirjoistaan. Lisäksi takakannen luettuani olin jo miltei myyty. Sekä ajanjakso että miljöö vetivät puoleensa. Olen aina ollut historiallisen kirjallisuuden ystävä ja erityisesti viime sotien aikaan liittyvät kirjat ovat olleet kiinnostukseni kohteita jo esiteinistä alkaen. Lisäksi äidin puolen sukuni on Lapista, isosisovanhempani ovat olleet parikymppisiä juuri Lapin sodan aikaan ja isoäitinikin on syntynyt Lapissa. Tässä tuntui siis olevan myös jotain hyvin henkilökohtaista, oman itsen ja juurien etsintää. Todennäköisesti aion myös lukea Pohjantuulen tarinoita -sarjan kaksi jälkimmäistä osaa.
 |
| Enni Mustonen: Lapinvuokko |
Tarina alkaa keväästä 1939, kun päähenkilö Annikki painaa ylioppilaslakin päähänsä. Syksyllä soivat kirkonkellot häitä, mutta sota keskeyttää alkaneen avioelämän. Pian myös valkonen vaihtuu sotalesken mustaan, kun Annikin mies kaatuu sodassa. Jatkosodan kynnyksellä saksalaiset saapuvat Lappiin ja kielipäästään tunnettu Annikki pestataan saksalaisten esikuntaan tulkiksi. Elämässä vaihtelevat ylä- ja alamäet, on pommituksia, pelkoa, iloa ja surua, rakkauttakin. Lapin sodan jaloista Annikkikin evakuoituu Ruotsiin, jossa synnyttää lapsen ja kouluttautuu kätilöksi. Paluu Suomen puolelle raunioiden keskelle ei ole helppo, mutta siitäkin selvitään sisulla.
Lapinvuokko oli suorastaan koukuttava. Lukemisen aloitin loppuviikosta ja muutaman kymmentä sivua olinkin jo lukenut, kunnes eilen iltapäivällä jäin totaalisesti koukkuun ja luin loput reilut pari sataa sivua melkein yhtäsoittoa. Tarina on hyvin vahva ja historiaan sidottu. Tarina eteni mielestäni ymmärrettävästi ja jouhesvasti, eikä minua häirinnyt edes lukujen aikavälit, jotka ehkä hieman hyppivät ja jättivät väliin aikoja, joista kerrottiin vain lyhyesti. Mielestäni mitään ei kuitenkaan jäänyt kertomatta. Kirjan aihe oli jo aluksi toki positiivinen yllätys, sillä usein tätä aikaa kuvaavat kirjat kertovat Karjalan tai pääkaupunkiseudun tapahtumista. Lappi, Lapin sota ja Ruotsin pakolaisuus ovat harvinaisempia ja jotain uutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti