torstai 1. maaliskuuta 2018

Heidi Köngäs: Sandra #1918haaste

Koukuttava, sykähdyttävä ja vahvaa kerrontaa.

Siitä on Heidi Köngäksen Sandra tehty.

Kun lainasin tämän kirjastosta jokerina ja kahden viikon laina-ajalla, mietin ehtisinkö lukea tätä. Mutta tämä imaisikin minut mukaansa. Alkoinkin lukea tätä melkein heti ja se olikin menoa sitten. Kirja tuli luettua miltei yhdeltä istumalta.



Kirjassa seurataan Sandran elämää 1900-luvun alusta, jolloin hän puoliorpona joutuu huutolaiseksi. Hän kasvaa toimien piikana ja myöhemmin tapaa palvelustalossaan Jannen, jonka kanssa avioituu. He perustavat torpan ja ovat onnellisia. Helppoa elämä ei kuitenkaan missään vaiheessa ole. Oma torppa vaatii työpanoksen, mutta myös talon taksvärkki on hoidettava. Lapsiakin alkaa siunautua. Ja sitten Suomi itsenäistyy ja pian puhkeaa sisällissota. Sandran mieskin joutuu vedetyksi rintamalle. Vuoroin punaiset, vuoroin valkoiset kulkevat pihapiirissä ja sen ohi. Päiviä siivittävät pelko, nälkä ja huoli huomisesta. 

Eino kävi hakemassa lisää puita ja toi tullessaan täyden sylyksen sisään. Hän yrittää kaikkensa, minua passaa ja komentaa pikkuveljiään. Minä tein ensitöikseni uudet tulet ja aloin yritellä ruuanlaittoa. Olemattomista aineksista on vaikea tehdä hyvää ruokaa. Olemme Kielon varassa ja sekin menee kohta umpeen. Jaan maidon tasan lasten kesken. Itse en ota. Lisäksi on suolakalaa saavin pohjalla alle neljännes ja jauhoja on ihan vähän, nauriita kappa, muutama sipuli ja orressa enää kolme leipää. Mutta perunoita ei ole enää ollenkaan. Otan yhden leivän, jaan tasan samankokoiset leivänpalat lapsille ja annan juotavaksi sen päivän maidon. Lapset istuvat aivan hiljaisina ja syövät. Maija kipristelee varpaitaan, ei huoli ruuasta.

Oman äänen saa myös Lyyti, Sandran käly, sekä Sandran tyttärentytär Klaara. Klaaran mukana lähdetäänkin kohti Sandran tarinaa. Tosin Klaara jää hyvinkin pitkiksi ajoiksi taustalle ja olisin toivonut tämän päivän henkilön ajatuksia enemmän esille, hänen tutustuessaan esiäitinsä ja -tätinsä kautta sukunsa ja Suomen historiaan.

****

Sandra ja Janne ovat saaneet oman torpan, unelmiensa täyttymyksen. Kesken työteliään elämän tulee sota, ja Janne tempaistaan punakaartiin. Sandra jää yksin viiden lapsen kanssa, kuudes rinnan alla tulossa. Edessä on kova kylmä talvi, tukena vain appivanhemmat Maija ja Mikko. Kaikki ylepys on nieltävä, jos aikoo leivän syrjässä pysyä.

Ankaran kevään tapahtumat avautuvat Klaaralle, Sandran tyttärentyttärelle, joka lähes sata vuotta myöhemmin tutkii vanhoja muistiinpanoja. Mennyt on äkkiä läsnä, järkyttävänä.

(liepeen teksti)

Köngäs, Heidi

Sandra
Otava
2017




1 kommentti:

  1. Mulla taas oli niin, että tämä ei oikein meinannut käynnistyä, mutta vei kyllä sitten mukanaan

    VastaaPoista