maanantai 23. lokakuuta 2017

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe

Harvemmin tulee tämänkaltaiseen kirjaan tartuttua. Tälläkin kertaa ihan vahingossa. Aloin vain selata kirjaa pikkusiskon hyllystä ja pian huomasinkin jo lukeneeni muutaman kymmentä sivua. Ja mitä pidemmälle pääsin, sitä enemmän tuntui siltä, että tämähän luetaan loppuu asti.

Tarinan päähenkilö on 16-vuotias Hazel, joka sairastaa parantumatonta syöpää. Hän viettää mielellään aikaa itsekseen lukien ja televisiota katsellen sekä käyden avoimen collegen kursseilla, mutta alkaa käydä myös vertaistukiryhmässä äitinsä pienen painostuksen jälkeen. Ryhmässä hän tapaa Augustuksen, josta tuleekin hänelle erityisen tärkeä ihminen.

Kirja kertoo taistelusta, elämänhalusta, sen puutteesta, rakkaudesta, sairauden täyttämästä elämästä, miten onkaan vaikea hengittää ilman happiviiksiä...
Tarina kuitenkin tempaa mukaansa (tai tempaisi ainakin minut). Kirjan henkilöt ovat nuoria, mutta fiksuja, ajattelevia, jopa filosofeja. Sarkasmi tuo iloa myös lukijalle. Itse ainakin nauroin välillä ääneen, mutta toisaalta myös kyynel vierähti surullisten tunnelmien ja tapahtumien aikana. Kerronta ei kuitenkaan ole yliampuvaa, eikä - luojan kiitos - missään vaiheessa siirappista.

Ja vaikka tämä on selkeästi nuorille suunnattu kirja, niin henkilökohtaisesti voin ainakin sanoa, että myös tällainen vanhempi lukija voi ihastua tähän. Vaikka päähenkilöt ovat nuoria, niin heidän tapansa olla, elää, ajatella ja puhua vetosi minuun niin, että unohdin aina välillä heidän olevan vasta teini-ikäisiä.

"On sekin sota", Augustus vähätteli. "Mitä vastaan minä sodin? Syöpää. Omaa syöpääni. Ja mikä minun syöpäni on? Se on osa minua. Kasvaimet ovat lähtöisin minusta. Ne ovat minua yhtä varmasti kuin aivoni ja sydämeni. Tämä on sisällissota, Hazel Grace, ja voittaja tiedetään ennalta.

Kirjan kansikuva
Kuva: wsoy.fi
****

Rakkaus on aina vaikeaa, mutta ei mahdotonta silloinkaan, kun on parantumattomasti sairas. Syöpää sairastava 16-vuotias Hazel on onnekas saatuaan muutaman lisävuoden. Elämä tuntuu silti jo eletyltä, kunnes hän tapaa hurmaavan Augustus Watersin. Toisaalta Hazel ja Augustus löytävät sen, mitä eivät ole vielä ehtineet menettää.

Tähtiin kirjoitettu virhe on riipaisevan hauska, filosofisen älykäs ja vimmakkaan rohkea romaani rakkaudesta, periksiantamattomuudesta ja elämän odottamattomuudesta.

(takakansi)

Green, John

Tähtiin kirjoitettu virhe
WSOY
2013

340 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti