Minna Rytisalo: Lempi

Se tunne, kun odotin jotain aivan muuta ja silti jäin lopulta koukkuun. Odotin kirjalta nimittäin tyylillisesti jotain aivain muuta, kuin mitä se sitten lopun viimeksi oli. Odotin ehkä jotain "perinteisempää", jos nyt niin voi sanoa, mutta yllätyin siis positiivisesti niin kauniista kielestä kuin henkilöasetelmastakin.

Tarina Lempistä kerrotaan kolmen kertojan kautta, Lempi itse ei siis kerro mitään itsestää. Tästä johtunee myös se, että loppujen lopuksikin, vaikka voimme lukea kolme häneen ja hänen elämäänsä liittyvää kertomusta, emme kuitenkaan voi varmuudella sanoa, kuka, mikä tai millainen Lempi todella on, sisimmässään.

Tapahtumat sijoittuvat Lappiin ja sodan aikaan. Mikään sotaromaani tämä ei kuitenkaan ole, sota tuntuu olevan kaukana. Sinne mennää, sieltä tullaan, Lapissa olevat saksalaisjoukotkin siitä kielivät ja lopulta on lähdetty evakkoon ja tultu takaisin. Sota ei nouse tässä hallitsevaan rooliin. Tarinassa löytyy teemoja rakkaudesta ja kaupauksesta, surusta, epätoivosta ja kateudestakin.

Aluksi lähtiessäni lukemaan tätä (ja siis aivan erilaisella oletuksella kirjan tyylistä) en ensin oikein meinannut päästä puusta pitkään. Lisäksi ensimmäisen kertojan ahdistus ja epätoivo tekivät kerronnasta, varmasti tarkoituksen mukaisesti, hieman sekavaa ja minuakin alkoi ahdistaa tämän henkilön puolesta. Kaiken kaikkiaan kirja on rakenteeltaan ja kerronnaltaa nerokas, sillä kertojan vaihtuminen sekä kertojan vinkkeli päähenkilöön toi mielenkintoisia käänteitä, ei välttämättä niinkään tarinassa, mutta itse huomasin meneväni jonkun kertojan "puolelle", niillä tiedoilla, mitä minulla jo oli. Sitten kuitenkin myöhemmin silmät avautuivat näkemään myös jotain piilossa ollutta, joka muutti  asennoitumiseni.

Erityisesti ihailen Rytisalon kuvausta Lempin ja hänen siskonsa välillä olevasta yhteydestä. Viimeisenä kertojana kirjassa toimiva Sisko on huomannut yhteyden jo nuorena ja pyrkii myös käyttämään tätä "Lapin-tyttö eksotiikkaa".

"Et uskalla, ja sinä hyppäsit vinttikomeron ikkunasta kotikoivun paksuimmalle oksalle. Minun jaloissani tunttui tärähdys"

"Kävelin tien päähän. Oli kylmä ilta, ja minä hakeuduin korkealle. -- Oli kuulasta ja kirkasta, ja sitten minä keskittyin. Toisiaan kohti ojentuvat kädet, pimeydessä haparoivat kosketukset kasvoilla, jokiveden hapan pelon maku suussa, hyppy ja tärähdys, ja minä etsin ja etsin ja kun palasin alas, vatsani oli hirvittävän kipeä ja minä olin toinen ihminen."

****

Kuka on Lempi?

Mitä on lempi?

Lapin sota pyöräyttää ihmisten elämät kuin ruletissa. Viljami joutuu jättämään vastavihityn vaimonsa piikatytön kanssa kaksin kotiin ja lähtemään rintamalle. Kaikkien kolmen on tartuttava tilaisuuteen ja elettävä hetkessä tehtyjen päätösten kanssa. Rakkaus kannattelee, tuhoaa ja muuttuu syyllisyydeksi.

Lempi on kolmen henkilön todistus Lapin sodan aikaisesta perhetragediasta. Varmaotteinen esikoisromaani kutoo Viljamin, Ellin ja Siskon kertomukset taidokkaastiyhteen ja osoittaa, miten emme koskaan näe toisiamme kokonaisina - meidän tarinamme sivuhenkilöt ovat pääosassa omassa elämässään.

Minna Rytisalon herkkyydessään väkevässä romaanissa on voimakas jännite ensimmäiseltä sivulta viimeiselle. Lempi on ilmaisuvoimainen tarina rakkauden haavoittamista ihmisistä ja siitä, miten sattuman varaista elämä on.

(takakansi)

Rytisalo, Minna

Lempi

Gummerus

2016

Toinen painos.

234 sivua

Rosa Liksom: Väliaikainen #hyllynlämmittäjä

Rosa Liksom kyllä ihastuttaa. Ensi kertaa luen lyhytproosaa ja ensi kertaa myös Liksomia. Enkä pettynyt. Suorastaan ahmin kirja, miltei yhdeltä istumalta. Yhden tarinan lukeminen ei antanut rauhaa, vaan oli siirrytävä heti seuraavaan. Välillä nauroin ääneen, välillä haukoin henkeäni. Välillä piti oikein jäädä miettimää, voiko noinkin olla.

Kirja sisältää vaikeitakin aiheita, arkipäivää ja ripauksia hauskuuttakin. Pääosassa näissä tarinoissa ovat juuri me, tavalliset suomalaiset omine ajatuksinemme, iloinemme ja murheinemme. Tarinat sisältävät monenlaisia ihmistyyppejä, joihin kaikkiin Liksom on päässyt ihaltavasti sisälle. Lyhyestä virsi kaunis: realistisesti kirjoitettu rumankaunis huumoria ja ironiaakin sisältävä yhteiskuntakuvaus.

Kirjan tarinat on jaettu kolmeen osaan. Viimeisessä osassa liikutaan pohjoisen Suomen maisemissa. Murteella kirjoittamisesta mahtavan suuri plussa Liksomille! Kotoinen olo tuli lukiessa ja koko ajan teki mieli lukea ääneen, jotta kuulisi murteen oikein kunnolla.

Jokku sano, että ko sattaa lumet, niin tullee niinko valoa pimmeyen keskele. Mie en valosta perusta. Mulle riittää ko aurinko killittää koko kesän yötä päivää. Mie oikein nautin talven pimmeyestä. Saapi vettää pitkää piustaa kaikessa rauhassa eikä aurinko räkötä klasista sisäle ja huua, että töihin siitä laiskamato.

****

Rosa Liksom

Väliaikainen

Like 2014

173 sivua

Sirpa Kähkönen: Vihan ja rakkauden liekit & Enni Mustonen: Lapinvuokko

Ja näin kauan kirjahyllyssä seissyt ja lukemattomana ollut Vihan ja rakkauden liekit on pyyhitty pölyistä - ainakin väliaikaisesti. Tämä minun yksilöni nimittäin ei ole aivan täydellinen. Jo hyvissä ajoin ennen sivua 160 nimittäin huomasin, että kirjassa on taittovirheen vuoksi keskellä kirjaa noin kolmekymmentä sivua tekstiä, joka on jo aikasemmin kirjassa. No, kun pääsin sivulle 160 ja ajattelin vain hypätä taittovirheen yli - vain huomatakseni, että taittovirheen ja sivun 160 jälkeen ei tullutkaan sivu 161, vaan 193! Kirjasta siis oikeasti puuttu kolmisenkymmentä sivua. Minun on siis käytettävä hyväksi kirjastolaitostamme ja löydettävä virheetön painos, jos haluan lukea kyseisen kirjan loppuun.

Sirpa Kähkönen: Vihan ja rakkauden liekit

Mutta tähän asti kirja on jo tarjonnut paljon. Kirjassa sivutaan kansalaissotaa ja pääpaino on 1920-30-lukujen poliittisesti jännittyneen tilanteen kuvauksessa sekä Tammisaaren pakkotyölaitoksen poliittisten vankien ja heidän tilanteensa ja olojensa kuvaamisessa. Kirjan alussa Kähkönen käy aiheita läpi isoisansä, Lauri Tuomaisen, näkövinkkelistä, mutta pian myös aivan yleisesti ja isoisä mainitaankin jatkossa vain harvakseltaan. Kirja sisältää kuitenkin vaiettuihin kokemuksiin liittyvää perimätietoa, joka auttaa ymmärtämään osaltaan tuon ajan elämää ja vastakkain asettelua, joka Suomessakin on vallinnut. Tietokirjaksi tämä yksilö on erittäin helppolukuinen eikä lainkaan raskas.

Myös Mustosen Lapinvuokko on omasta kirjahyllystä. Tosin tämä on uudempi asukki, jonka nappasin mukaani eräältä postokirjapöydältä. En vain voinut jättää kirjaa siihen, (vaikka kirjahyllyni pullistelevat jo niin, etten tiedä mihin kulmaan tungen seuraavat kirjalöytöni). En ole ennen lukemut Mustosta (Kirsti Manninen nimellä julkaistua kylläkin jonkin kirjan), mutta olen kuullut oikeastaan vain hyvää hänen kirjoistaan. Lisäksi takakannen luettuani olin jo miltei myyty. Sekä ajanjakso että miljöö vetivät puoleensa. Olen aina ollut historiallisen kirjallisuuden ystävä ja erityisesti viime sotien aikaan liittyvät kirjat ovat olleet kiinnostukseni kohteita jo esiteinistä alkaen. Lisäksi äidin puolen sukuni on Lapista, isosisovanhempani ovat olleet parikymppisiä juuri Lapin sodan aikaan ja isoäitinikin on syntynyt Lapissa. Tässä tuntui siis olevan myös jotain hyvin henkilökohtaista, oman itsen ja juurien etsintää. Todennäköisesti aion myös lukea Pohjantuulen tarinoita -sarjan kaksi jälkimmäistä osaa.

Enni Mustonen: Lapinvuokko

Tarina alkaa keväästä 1939, kun päähenkilö Annikki painaa ylioppilaslakin päähänsä. Syksyllä soivat kirkonkellot häitä, mutta sota keskeyttää alkaneen avioelämän. Pian myös valkonen vaihtuu sotalesken mustaan, kun Annikin mies kaatuu sodassa. Jatkosodan kynnyksellä saksalaiset saapuvat Lappiin ja kielipäästään tunnettu Annikki pestataan saksalaisten esikuntaan tulkiksi. Elämässä vaihtelevat ylä- ja alamäet, on pommituksia, pelkoa, iloa ja surua, rakkauttakin. Lapin sodan jaloista Annikkikin evakuoituu Ruotsiin, jossa synnyttää lapsen ja kouluttautuu kätilöksi. Paluu Suomen puolelle raunioiden keskelle ei ole helppo, mutta siitäkin selvitään sisulla.

Lapinvuokko oli suorastaan koukuttava. Lukemisen aloitin loppuviikosta ja muutaman kymmentä sivua olinkin jo lukenut, kunnes eilen iltapäivällä jäin totaalisesti koukkuun ja luin loput reilut pari sataa sivua melkein yhtäsoittoa. Tarina on hyvin vahva ja historiaan sidottu. Tarina eteni mielestäni ymmärrettävästi ja jouhesvasti, eikä minua häirinnyt edes lukujen aikavälit, jotka ehkä hieman hyppivät ja jättivät väliin aikoja, joista kerrottiin vain lyhyesti. Mielestäni mitään ei kuitenkaan jäänyt kertomatta. Kirjan aihe oli jo aluksi toki positiivinen yllätys, sillä usein tätä aikaa kuvaavat kirjat kertovat Karjalan tai pääkaupunkiseudun tapahtumista. Lappi, Lapin sota ja Ruotsin pakolaisuus ovat harvinaisempia ja jotain uutta.