John Lagerbohm, Jenni Kirves, Olli Kleemola: Me puolustimme elämää: naiskohtaloita sotakuvien takana

Jos en vielä ole muistanut mainita, niin vaikka olenkin hyvin kaikki ruokainen kirjallisuuden suhteen, niin erityinen paikka sydämessäni - ja kirjahyllyssä - on historiallisilla romaaneilla sekä historiaa käsittelevillä tietokirjoilla. Jo alakouluikäisestä selailin äidin kirjahyllystä muun muassa Vuosisatamme kroniikkaa ja Kun suomi taisteli -opusta. Ahmin historiaa ja opettelin vuosilukuja ulkoa. Sanomattakin on varmaan selvää, että koulussa historia oli yksi lempioppiaineistani.

Me puolustimme elämää (sekä sen veli Me olimme nuoria sotilaita: tuntemattomat sotakuvat kertovat) ovat löytyneet ilmestymisestään asti kirjahyllystäni ja enemmän tai vähemmän on tullut lueskeltua ja selailtua kirjoja. Mitään uutta tai maailmaa mullistavaa tietoa nyt kannesta kanteen koluttu Me puolustimme elämää ei itselle välttämättä tarjonnut, mutta syvensi tietoutta ja ajatuksia juuri naisen asemasta sodassa sekä ajan sukupuolirooleista. Voin suositella kirjaa helposti lähestyttävänä. Artikkelien kieli on selkeää ja kuvateos kertoo eniten tietenkin kuvien kautta.

Talkoohenki oli vahva, ja kaiken ikävän keskelläkin me pidimme hauskaa yhdessä, nauroimme ja lauloimme. Me naiset ja tytöt uskoimme sodan joskus loppuvan, uskoimme tulevaisuuteen. Rakensimme mielessämme sitä parempaa aikaa.

Juuri tämä talkoo- ja yhteishenki ovat asioita, joita kaipaan ehkä enemmän myös nyky-yhteiskuntaan ja jotka ovat niitä asioista, joita arvostan. Niillä on pidetty kansa- ja yhteiskunta pystysssä tuohon aikaan.

Naisten "sotatyö" ei ollutkaan ohi rauhan solmimisen jälkeen. Sodan käyneet miehet jäivät hetkeksi elämään ikään kuin välitilaan. Naisilla tätä mahdollisuutta ei ollut. Heillä ei ollut lupaa heikkouteen, sillä jonkun oli pidettävä pyörät pyörimässä.

Kirjassa kuvataan koko yhteiskunnan taistelua, mutta samalla on satoja yksittäisiä tarinoita yksittäisten ihmisten elämästä. Mukaan mahtuvat niin rintamalla toimiteet kuin kotirintamankin naiset, äidit, vaimot ja lapset, sairaanhoitajat, sotilaskotisisaret, työvelvolliset ja lotat. Yksittäiset tarinat romansseista, kauhun hetkistä, läheisten menettämisestä, ainaisesta puutteesta, jaksamisesta, ilonpidosta ja jopa uskomattomista selviytymisistä, kun lotta nousikin kuolleista.

Pelkoa, kuolemaa, iloa ja riemua. Elämää.

Ja miten tämä kaikki mahtuikaan 176 sivuun!

****

John Lagerbohm, Jenni Kirves, Olli Kleemola

Me puolustimme elämää: naiskohtaloita sotakuvien takana

Otava 2010

176 sivua

Sirpa Kähkönen: Vihan ja rakkauden liekit & Enni Mustonen: Lapinvuokko

Ja näin kauan kirjahyllyssä seissyt ja lukemattomana ollut Vihan ja rakkauden liekit on pyyhitty pölyistä - ainakin väliaikaisesti. Tämä minun yksilöni nimittäin ei ole aivan täydellinen. Jo hyvissä ajoin ennen sivua 160 nimittäin huomasin, että kirjassa on taittovirheen vuoksi keskellä kirjaa noin kolmekymmentä sivua tekstiä, joka on jo aikasemmin kirjassa. No, kun pääsin sivulle 160 ja ajattelin vain hypätä taittovirheen yli - vain huomatakseni, että taittovirheen ja sivun 160 jälkeen ei tullutkaan sivu 161, vaan 193! Kirjasta siis oikeasti puuttu kolmisenkymmentä sivua. Minun on siis käytettävä hyväksi kirjastolaitostamme ja löydettävä virheetön painos, jos haluan lukea kyseisen kirjan loppuun.

Sirpa Kähkönen: Vihan ja rakkauden liekit

Mutta tähän asti kirja on jo tarjonnut paljon. Kirjassa sivutaan kansalaissotaa ja pääpaino on 1920-30-lukujen poliittisesti jännittyneen tilanteen kuvauksessa sekä Tammisaaren pakkotyölaitoksen poliittisten vankien ja heidän tilanteensa ja olojensa kuvaamisessa. Kirjan alussa Kähkönen käy aiheita läpi isoisansä, Lauri Tuomaisen, näkövinkkelistä, mutta pian myös aivan yleisesti ja isoisä mainitaankin jatkossa vain harvakseltaan. Kirja sisältää kuitenkin vaiettuihin kokemuksiin liittyvää perimätietoa, joka auttaa ymmärtämään osaltaan tuon ajan elämää ja vastakkain asettelua, joka Suomessakin on vallinnut. Tietokirjaksi tämä yksilö on erittäin helppolukuinen eikä lainkaan raskas.

Myös Mustosen Lapinvuokko on omasta kirjahyllystä. Tosin tämä on uudempi asukki, jonka nappasin mukaani eräältä postokirjapöydältä. En vain voinut jättää kirjaa siihen, (vaikka kirjahyllyni pullistelevat jo niin, etten tiedä mihin kulmaan tungen seuraavat kirjalöytöni). En ole ennen lukemut Mustosta (Kirsti Manninen nimellä julkaistua kylläkin jonkin kirjan), mutta olen kuullut oikeastaan vain hyvää hänen kirjoistaan. Lisäksi takakannen luettuani olin jo miltei myyty. Sekä ajanjakso että miljöö vetivät puoleensa. Olen aina ollut historiallisen kirjallisuuden ystävä ja erityisesti viime sotien aikaan liittyvät kirjat ovat olleet kiinnostukseni kohteita jo esiteinistä alkaen. Lisäksi äidin puolen sukuni on Lapista, isosisovanhempani ovat olleet parikymppisiä juuri Lapin sodan aikaan ja isoäitinikin on syntynyt Lapissa. Tässä tuntui siis olevan myös jotain hyvin henkilökohtaista, oman itsen ja juurien etsintää. Todennäköisesti aion myös lukea Pohjantuulen tarinoita -sarjan kaksi jälkimmäistä osaa.

Enni Mustonen: Lapinvuokko

Tarina alkaa keväästä 1939, kun päähenkilö Annikki painaa ylioppilaslakin päähänsä. Syksyllä soivat kirkonkellot häitä, mutta sota keskeyttää alkaneen avioelämän. Pian myös valkonen vaihtuu sotalesken mustaan, kun Annikin mies kaatuu sodassa. Jatkosodan kynnyksellä saksalaiset saapuvat Lappiin ja kielipäästään tunnettu Annikki pestataan saksalaisten esikuntaan tulkiksi. Elämässä vaihtelevat ylä- ja alamäet, on pommituksia, pelkoa, iloa ja surua, rakkauttakin. Lapin sodan jaloista Annikkikin evakuoituu Ruotsiin, jossa synnyttää lapsen ja kouluttautuu kätilöksi. Paluu Suomen puolelle raunioiden keskelle ei ole helppo, mutta siitäkin selvitään sisulla.

Lapinvuokko oli suorastaan koukuttava. Lukemisen aloitin loppuviikosta ja muutaman kymmentä sivua olinkin jo lukenut, kunnes eilen iltapäivällä jäin totaalisesti koukkuun ja luin loput reilut pari sataa sivua melkein yhtäsoittoa. Tarina on hyvin vahva ja historiaan sidottu. Tarina eteni mielestäni ymmärrettävästi ja jouhesvasti, eikä minua häirinnyt edes lukujen aikavälit, jotka ehkä hieman hyppivät ja jättivät väliin aikoja, joista kerrottiin vain lyhyesti. Mielestäni mitään ei kuitenkaan jäänyt kertomatta. Kirjan aihe oli jo aluksi toki positiivinen yllätys, sillä usein tätä aikaa kuvaavat kirjat kertovat Karjalan tai pääkaupunkiseudun tapahtumista. Lappi, Lapin sota ja Ruotsin pakolaisuus ovat harvinaisempia ja jotain uutta.