1918-haaste kooste

Kun joku heittää historiaan liittyvän lukuhaasteen, niin pakkohan siitä on ottaa koppi. Omppu tarjoili meille blogissaan 1918-aiheisen haasteen. Hyppäsin kylläkin mukaan aika paljon haasteen julkaisun jälkeen, mutta onnistuin kuitenkin lukemaan haasteeseen viisi kirjaa ja kirjoittamaan blogiin neljästä kirjasta (vaikkakin kaksi kirjaa on samassa postauksessa eli yhteensä kolme postausta):

1. Risto Linstedt, Eero Ojanen: 1918 – Matkoja muistin rintamilla. Kirjapaja 2017.
2. Mervi Kaarninen: Punaorvot 1918. Minerva 2008.
3. Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918. Gummerus 2018.
4. Heidi Köngäs: Sandra. Otava 2017.
5. Tiina Lintunen: Punaisten naisten tiet. Otava 2017.

Itsellä ei ollut mitään suuria suunnitelmia tämän haasteen osalta. Tosin matkan varrella ajattelin, että nyt kahmin itselleni aiheeseen liittyviä romaaneja!!!

Just niin...

Taisi mennä taas vähän tietokirjapainotteiseksi, se jäi vähän hampaan koloon omalta osalta. Mutta nyt odotankin,  mitä kaikkea muut haasteeseen osallistuneet ovat lukeneet ja josko sieltä löytäisi itselle kivaa aiheeseen liittyvää kaunokirjallisuutta sitten lisättäväksi to be read -listalle!

Lukemisen lisäksi katsoin viime keväänä Yleltä Kotikatsomossa näytetyn Täällä pohjantähden alla (Timo Koivusalo, 2009). Perustuu siis Väinö Linnan saman nimiseen romaaniin (joka muuten löytyy omasta hyllynlämmittäjä kasasta tänä vuonna....) Tämän olisin siis voinut kaunokirjallisuutena lukea myös tähän haasteeseen, vaikka tarinan aikajännehän on paljon pidempi kuin vain vuosi 1918. Ja Yle Areenasta löytyy myös Edvin Laineen 1968 ohjaama elokuva. Pitänee laittaa sekin katsoen.

Katsoin Yleltä myös dokumentin Dragsvikista...

Että tällainen haastekooste sitten tällä kertaa. Voisin kuvitella toistekin osallistuvani samankaltaiseen. Ja nyt tsekkailemaan niitä muiden lukemisia!

1918-haaste: Punaisten naisten tiet ja Punaorvot

Hiljaista on ollut.

Täällä blogin puolella. Aina ei jaksa. Vaikka ehtisikin. Lukeminenkin on ollut hieman kanveesissa viime aikoina, vaikkakin uusia teoksia tulee lainattua ja aloitettua, mutta moni on myös jäänyt kesken. Ei välttämättä ainiaaksi. Mutta ainakin joksikin aikaa.

Nyt olisi ehkä sitten tulossa muutamakin postaus lyhyen ajan sisällä. Aiheina vuoteen 1918 liittyvä luettu materiaali sekä Eesti100 Tallinnan reissun kautta.

Molemmat teokset tässä postauksessa liittyvät vuoden 1918 tapahtumiin sekä sen seurauksiin. Molemmissa käsitellään niin naisten kuin lapsien kohtaloita sodassa ja sen jälkeen, pienillä painotuksilla.

Kumpainenkin ovat hyvin kirjoitettuja teoksia. Molemmat pursuavat faktoja, osa tuttuja, osa uusia. Yksittäisiä ihmisiäkin toki faktojen takana tavataan. Lintunen onnistuu mielestäni hieman paremmin yksittäisen ihmisen esiintuonnissa kuin Kaarninen. Vaikka Kaarninen keskittyy lähinnä neljän punaorpoperheen tarinaan, en meinaunnut pysyä aina perässä, mikä perhe olikaan kyseessä. No, voi olla tässä lukijassakin vikaa :) Lintunen taas tuo sopivin väliajoin yhden tai muutaman ihmisen avulla konkreettisen esimerkin, joita henkilökohtaisesti pystyin seuraamaan mukavammin.

Mutta suosittelen kumpaakin teosta kelle tahansa naisten ja lasten kohtaloista sisällissodassa kiinnostuneille. Kaarninen on hieman tiiviimpi, Lintunen taas väitöskirjamaisempi (sillä kirjahan on tehty väikkärin pohjalta), mutta ehdottomasti ovat molemmat tutustumisen arvoisia.

Lintunen, Tiina

Punaisten naisten tiet

Otava

2017

336 sivua

Keitä olivat sisällissotamme tuntemattomat naiset?

Talvella 1918 vallankumoukseen ryhtyneiden punakaartien toimintaan osallistui aseettomina paljon naisia, etenkin sairaanhoidossa ja huollossa. Tässä kirjassa annetaan ääni näille tavallisille työläisnaisille ja heidän kohtaloilleen. Keitä he olivat, mitä he tekivät ja mitä heille tapahtui sodan jälkeen?

Kirjassa luodaan ryhmäkuva punaisista naisista, jotka joutuivat oikeuteen syytettyinä valtionpetoksellisesta toiminnasta. Ensimmäistä kertaa on selvitetty, mitä ihmisille tapahtui sisällissodan ja rangaistustoimenpiteiden jälkeen. Millaiseksi punaiseksi leimattujen henkilöiden arki muodostui sodan jälkeen? Entä millaisen perinnön naiset jättivät lapsilleen kaikesta kokemastaan?

(takakansi)

Kaarninen, Mervi

Punaorvot 1918

Minerva

2008

176 sivua

Lapset sisällissodan uhreina

Suomen sisällissota vuonna 1918 oli myös lasten sote. Lapsia kuoli sekä punaisen että valkoisten puolella, he joutuivat vankileireille vanhempiensa mukana ja heitä syntyi ja kuoli leireillä. Sodan seurauksena jäi orvoksi noin 15000 lasta. Sotatoimien päätyttyä yhteiskunnan apua tarvitsevien asten määrä oli huomattavasti suurempi, kun isät olivat vankileireillä.

Tämä kirja kertoo lasten ja nuorten sodasta ja elämästä sisällissodan jälkeen. Heidän sotansa jatkui vuosia sodan päättyttyäkin, kun punalesket kamppailivat toimeentulovaikeuksien kanssa. Tarinan keskiössä ovat tamperelaisorvot, mutta orpojen ja heidän äitiensä olosuhteita tarkastellaan myös koko maan tasolla. Jokaisen punaorvon tarina on erilainen, ja sodan kokemukset jättivät jälkensä kaikkiin.

Yhteiskunnan palauttaminen raiteilleen alkoi lasten hädästä, kun valtiovalta, kunnat, hyväntekeväisyys- ja naisjärjestöt ryhtyivät pelastamaan punaorpoja ja kasvattamaan heistä "kunnon kansalaisia". Punaorpojen huolto vaikutti paljon Suomen lasptensuojelutyöhön. Tällöin perustettiin satoja lastenkoten, lastenseimiä ja päiväkoteja. Keskeinen vaikuttaja tässä työssä oli mm. presidentin puoliso, Ester Stålhbelg. Alkunsa saivat tuolloin myös Mannerheimin Lastensuojeluliitto sekä Pelastakaa Lapset ry.

(takakansi)

Heidi Köngäs: Sandra #1918haaste

Koukuttava, sykähdyttävä ja vahvaa kerrontaa.

Siitä on Heidi Köngäksen Sandra tehty.

Kun lainasin tämän kirjastosta jokerina ja kahden viikon laina-ajalla, mietin ehtisinkö lukea tätä. Mutta tämä imaisikin minut mukaansa. Alkoinkin lukea tätä melkein heti ja se olikin menoa sitten. Kirja tuli luettua miltei yhdeltä istumalta.

Kirjassa seurataan Sandran elämää 1900-luvun alusta, jolloin hän puoliorpona joutuu huutolaiseksi. Hän kasvaa toimien piikana ja myöhemmin tapaa palvelustalossaan Jannen, jonka kanssa avioituu. He perustavat torpan ja ovat onnellisia. Helppoa elämä ei kuitenkaan missään vaiheessa ole. Oma torppa vaatii työpanoksen, mutta myös talon taksvärkki on hoidettava. Lapsiakin alkaa siunautua. Ja sitten Suomi itsenäistyy ja pian puhkeaa sisällissota. Sandran mieskin joutuu vedetyksi rintamalle. Vuoroin punaiset, vuoroin valkoiset kulkevat pihapiirissä ja sen ohi. Päiviä siivittävät pelko, nälkä ja huoli huomisesta. 

Eino kävi hakemassa lisää puita ja toi tullessaan täyden sylyksen sisään. Hän yrittää kaikkensa, minua passaa ja komentaa pikkuveljiään. Minä tein ensitöikseni uudet tulet ja aloin yritellä ruuanlaittoa. Olemattomista aineksista on vaikea tehdä hyvää ruokaa. Olemme Kielon varassa ja sekin menee kohta umpeen. Jaan maidon tasan lasten kesken. Itse en ota. Lisäksi on suolakalaa saavin pohjalla alle neljännes ja jauhoja on ihan vähän, nauriita kappa, muutama sipuli ja orressa enää kolme leipää. Mutta perunoita ei ole enää ollenkaan. Otan yhden leivän, jaan tasan samankokoiset leivänpalat lapsille ja annan juotavaksi sen päivän maidon. Lapset istuvat aivan hiljaisina ja syövät. Maija kipristelee varpaitaan, ei huoli ruuasta.

Oman äänen saa myös Lyyti, Sandran käly, sekä Sandran tyttärentytär Klaara. Klaaran mukana lähdetäänkin kohti Sandran tarinaa. Tosin Klaara jää hyvinkin pitkiksi ajoiksi taustalle ja olisin toivonut tämän päivän henkilön ajatuksia enemmän esille, hänen tutustuessaan esiäitinsä ja -tätinsä kautta sukunsa ja Suomen historiaan.

****

Sandra ja Janne ovat saaneet oman torpan, unelmiensa täyttymyksen. Kesken työteliään elämän tulee sota, ja Janne tempaistaan punakaartiin. Sandra jää yksin viiden lapsen kanssa, kuudes rinnan alla tulossa. Edessä on kova kylmä talvi, tukena vain appivanhemmat Maija ja Mikko. Kaikki ylepys on nieltävä, jos aikoo leivän syrjässä pysyä.

Ankaran kevään tapahtumat avautuvat Klaaralle, Sandran tyttärentyttärelle, joka lähes sata vuotta myöhemmin tutkii vanhoja muistiinpanoja. Mennyt on äkkiä läsnä, järkyttävänä.

(liepeen teksti)

Köngäs, Heidi

Sandra

Otava

2017

285 sivua

Sandrasta muissa blogeissa:

Kirja vieköön!
Kirjan pauloissa
Kirsin Book Club
Leena Lumi
Luettua elämää
Reader, why did I marry him?
Tuijata. Kulttuuripohdintoja.
Täällä toisen tähden alla

Haaveita ja haasteita uuteen vuoteen

Uusi vuosi on alkanut ja kovasti suunnittelen, mitä mukavaa sitä tänä vuonna lukisi. Mahdollisuudethan ovat rajattomat. 

Olen päättänyt haastaa itseni, mutta en liian tiukkapipoisella asenteella. Luen kun kerkeän, jaksan ja juuri sitä, mitä mieli kulloinkin tekee. Pyrin aina nauttimaan jokaisesta lukemastani rivistä!

Viime vuonna aloittelin Hyllynlämmittäjä -haasteen kanssa, ehkä hieman laihoin tuloksin. Tänä vuonna Hyllynlämmittäjä 2018 starttaa itsellä jälleen, osin samoin kirjoin kuin viime vuonna:

1. Gomez-Jurado, Juan: Taivaspaikka
2. Gomez-Jurado, Juan: Petturin merkki
3. Kivikas, Albert: Nimet marmoritaulussa
4. Worth, Jennifer: Hakekaa kätilö!
5. Waltari, Mika: Tanssi yli hautojen
6. Seierstad, Åsne: Groznyin enkelit
7. Karjalainen, Elina: Paavali
8. Tšehov, Anton: Nainen ja sylikoira
9. Hietamies, Laila: Lehmusten kaupunki
10. Hietamies, Laila: Kukkivat kummut
11. Topelius, Z.: Talvi-iltain tarinoita
12. Linna, Väinö: Täällä Pohjantähden alla

Törmäsin jokin aika sitten 1918-haasteeseen. Haaste oli pykätty pystyyn jo toukokuulla, mutta ilmoittuduin mukaan vasta loppu vuodesta. Tietämättäni haateesta, olin kuitenkin kesän aikana jo lukenut yhden haasteeseen sopivan opuksen.

Tänä vuonna osallistun myös ensimmäistä kertaa Helmetin-lukuhaasteeseen. Käydessäni läpi haastekohtia, osa tuntui liiankin helpoilta täytettäviksi ja osa taas ... no, haastetta löytyy.

Lisäksi Facebookissa Tietokirjallisuuden ystävät - ryhmässä on vuodelle 2018 koottu Varjohaaste, johon olin ajatellut yrittää soluttaa listaan jotain luettua.

Näiden haasteiden on kuitenkin lähinnä tarkoitus lisämotivoida itseäni lukemaan, vaikka sitten jotain ihan muuta kuin mitä ensin olin kaavaillut. En siis ole tässä tekemässä uuden vuoden lupauksia enkä asettamassa tavoitteita. Tai ainakaan en tavoittele taivaita. Viime vuonna pyrin lukemaan 30 kirjaa: hieman jäi tavoite vajaaksi 26 kirjan turvin. Mutta yhtään tuota enempää en tavoittele tänäkään vuonna. Toisaalta, saattaahan olla, että yllätän itsenikin... Mutta sen näkee sitten 357 päivän kuluttua, mihin on  päästy 😉