sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Elagu Eesti vabariik! #eesti100 #rakasviro

Eilen juhlittiin etelänaapurin 100-vuotista itsenäisyyttä. Yllätyin itse, millaiseen juhlatunnelmaan sain itseni viritettyä. Ihan eri tyypppiseen kuin Suomen oman 100-vuotisjuhlan aikana. Älkääkä kysykö, miksi... Ehkä se, että itsellä oli nyt enemmän aikaa, kuin yleensäkään joulukuun kuudentena koskaan.

Jo perjantaina kuultiin lauantain sääennuste eestiksi. Tämä oli kyllä hauska. Lauantaina juhla alkoi sitten Aamu-tvn mukana, siellä oli yhteys Tallinnaan. Juhlaparaatinkin katsoin, tai ainakin toisella silmällä seurasin töitä tehden.

Aikaisemmin viikolla löysin jo Areenasta sarjan Viro - tuulten pieksemä maa. Muutamia jaksoja olen jo katsonut ja taidan loppuun asti katsoa tämän vuosien 1917-1941 tapahtumia valoittavan draamasarjan.

kuva: Kirjasampo


Lisäksi sekä viime vuoden että tämän vuoden Hyllynlämmittäjä-listassa minulla on teos Nimet marmoritaulussa. Nyt sain taas pientä pontta alkaa tämän(kin) kirjan lukemisen. Kirja perustuu tositapahtumiin ja seuraa tarttolaisten koulupoikien matkaa vapaussodassa. Alkukielellä kirja on ilmestynyt 1936 ja suomeksi ensimmäisen kerran keväällä 1944. Saman vuoden syksyllä se kuitenkin kiellettiin ja vedettiin pois myynnistä.

kuva: yle.fi


Lauantaina kirjan pohjalta tehty elokuva nähtiin Ylellä ja Areenassa se on nähtävänä kuukauden verran. Olen jo vuosia sitten nähnyt elokuvan ensimmäisen kerran ja melkein yhtä kauan on kirja majaillut hyllyssä. Jostain syystä vain en ole kirjaa sitten kuitenkaan lukenut, oikeastaan edes aloittanut. Mutta elokuvan jaksan katsoa uudestaan ja uudestaan. Ehkä nyt kuitenkin tänä vuonna viimein luen tämän.

Haaveilen myös naapurissa matkustamisesta. Kauniilla Saarenmaalla ole kerran käynyt ja Tallinna on nähty useasti, vaikka siihen en varmaankaan tule koskaan kyllästymään. Nytkin olemme huhtikuun lopulla lähdössä nuorisoryhmän kanssa viikonlopuksi Tallinnaan ja odotan tätä reissua jo kovasti. Matkojen yhteydessä on myös tullut opeteltua joitain fraaseja eestiksi ja mielessä käy aina välillä oikein opiskella kieltä, mutta vielä siihen ei ole ollut mahdollisuutta tai aikaa. Mutta ehkä jonain päivänä. Ja voisi ajatella, ettei lähisukukielen oppiminen olisi kovinkaan hankalaa? Mitä luulette?

PS. #rakasviro liittyy Rakas Viro -haasteeseen!




maanantai 12. helmikuuta 2018

Ystävänpäivän lukumaraton



Pian se starttaa, elämäni ensimmäinen lukumaraton. Tämä ystävänpäivämaraton on vielä pidennetty, sillä ystävänpäivä osuu keskelle viikkoa. Joten viikonloppunakin olisi voinut jo aloittaa tämän 24-tuntisen, mutta oma viikonvaihde oli kyllä aika täysi. Ja maratoniahan emännöi Kirjavarkaan tunnustuksia -blogi, jossa voi edelleen käydä ilmoittautumassa, sillä maraton kestää tosiaan tuonne keskiviikolle asti.

Päivittyvä postaus

manantai 12.2. klo 7.50.

Aloitan siis tänään maanantaina ja tähän samaiseen päivitykseen postailen sitten edistymistä varmaan pari kolme kertaa. Ja huomenna viimeistään kokoan, miten on 24 tuntia sujunut lukemisten kannalta. Ainoa ihan pakollinen tauko, joka minulla illalla tulee lukemiseen, on jumalanpalvelus. Tänään on alkanut suuri paasto ja ensimmäisellä paastoviikolla joka ilta on palvelus. Pari tuntia suunnilleen tulee taukoa siis, mutta pyrin illalla lukemaan myöhään...



Ajattelin pärjätä maratonin keskeneräisillä opuksilla (joita on monta!). Kesken ovat siis Mike Pohjolan Sinä vuonna 1918, Tiina Lintusen Punaisten naisten tiet sekä Matkaopas keskiajan Suomeen. Lisäksi tuossa luettavien kasassa on noita Viisikoita. Ja jos jotain ihan muuta haluankin lukea tai nämä kirjat tulisivat valmiiksi, niin omassa kirjahyllyssä onneksi on enemmän kuin tarpeeksi lukemattomia opuksia.

Mutta nyt katson vielä aamun uutiset ja nautin hieman aamiaista, jotta jaksaa lukea!

maanantai 12.2.2018 klo 12.05

Aloitin lukemisen klo 9.30. Nyt on luettu siis 2,5 tuntia. Vaivaiset 64 sivua on edetty, mutta Matkaopas keskiaijan Suomeen ei ole maailman suuritekstisin kirja (vaikka ei kyllä pieninkään) ja marginaaleista löytyy myös paljon kivoja pieniä tietoiskuja, joita ei voi jättää lukematta.

Nyt pidän pienoisen tauon, tuntuu ikävästi kuin en olisi vielä(kään) ihan täysin hereillä. (Miten niin unirytmit olleet viime aikoina vähän mitä sattuu.) Mutta taidan tässä välissä myös vaihtaa luettavaa, ehkä Viisikkoja seuraavaksi....?

maanantai 12.2.2018 klo 15.54

Klo 12.30 jälkeen olen ehtinyt lukea 122 sivua lisää ja tehdä kaikenlaista muuta, ikävä kyllä, pakollista. Suihkussa oli pakko käydä ja pariin sähköpostiinkin vastata. Reilun tunnin olen kuitenkin vain käyttänyt taukoihin, sillä ruokailunkin voi hoitaa, vaikka samalla lukeekin.

Nyt siis yhteensä 186 sivua takana. Olen yllättynyt, sillä en kuvitellut olevani näin hidas lukija. No, eipä mitään. Vielä ehdin puolisen tuntia lukea ennen kuin pitää vetää säälliset vaatteet niskaan ja lähteä kohti kaupunkia, jotta kerkeää illan jumalanpalvelukseen. Tänään käytän ehdottomasti bussia, sillä reilun puoli tuntisen suuntaansa saa hyvin kulumaan linja-autossa lukien 😏

maanantai 12.2.2018 klo 20.56

Viisikko ja salakuljettajat tuli päätökseen bussimatkalla kirkosta kotiin. Nyt jotain apetta ja sitten saa nähdä kauanko silmät pysyy vielä illan aikana auki. Seuraavaksi jatkan Tiina Lintusen Punaisten naisten tiet -opuksen kanssa.

tiistai 13.3.2018 klo 9.42

Luku-urakka päättyi hetki sitten. En tiedä olenko tyytyväinen vai en, mutta olen tyytyväinen lukumaratoniin kokemuksena ja aion jatkossakin osallistua tällaisiin omien ehtimisten mukaan.

Eilen illalla toivoin, että jaksamista olisi riittänyt pidempään. Ikävä kyllä taju lähti jo hyvissä ajoin ennen klo 23. Tosin sitten heräsin neljän aikaan yöllä ja luin tunnin verran ja kello oli klo 7 soittamassa, joten aamullakin ehdin pari tuntia vielä lukea.

Tässä alla nyt sitten laiha yhteenvetoni tältä maratonilta:

Luin yhteensä 3 kirjaa, joista yhden alusta loppuun:


  • Enid Blyton: Viisikko ja salakuljettajat - luettu alusta loppuun, 165 sivua
  • Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen - tätä kahlasin yhteensä 64 sivua
  • Tiina Lintunen: Punaisten naisten tiet - tämän kanssa etenin yhteensä 106 sivua (+ 8 kuvasivua, jotka myös sisätävät kuvineen ja teksteineen mukavasti tietoa)

  • eli yhteensä luin 335 sivua (+ nuo 8 kuvasivua, laskekoon mukaan ken haluaa 😊)


Seuraavaa maratoniani varmaankin hieman suunnittelen paremmin ja pyrin pyhittämään oikeasti koko päivän vain lukemiselle. Nyt se ei ollut täysin mahdollista, mutta ehkä joskus on!


perjantai 2. helmikuuta 2018

Vähäsen vuodesta 2017, jotain myös tammikuun yllättävästä lukupyrähdyksestä sekä pikkaisen tulevaa kuuta

Helmikuu tulla humpsahti jo kalenterin sivuille. Nyt olisi sitten tarkoitus vähän katsastaa tämän blogin ensimmäistä toimintavuotta 2017 sekä luoda katseet niin tammikuun luetut-listalle kuin helmikuun hömpötyksiinkin.

Vuosi 2017 kului mielestäni ihan mukavasti. Varsinkin, kun en stressaa tavoitteista (tai ainakin kovasti yritän olla stressaamatta!!!). Mutta viime vuoden luetut-listalle mahtui siis 26 kirjaa, yhteensä 5819 sivua. Lyhin lukemani kirja oli 80 sivuinen (Koiramäen Suomen historia) ja tiiliskivimäisin opus lukupinossani oli 640 sivuinen Arkielämän pyhät.

Luetut 2017

Aitovieri, Hilma ; Hirvonen, Salama (toim).: Lotta Kuosmasen sota.
Beausobre, Iulia de: Liekki lumessa.
Coelho, Paulo: Brida.
Dieckmann, Maijaliisa: Luostarin Piritta.
Hoster, Hans-Ulrich: Lapsi 312.
Jevlogi, isä : Ahkeroikaa ja rukoilkaa: Isä Jelvogin kirjeitä.
Johannes, skeemaigumeni: Kirjeitä Jelenalle. 
Kunnas, Mauri: Koiramäen Suomen historia.
Lagerbohm, John; Kirves, Jenni;  Kleemola, Olli: Me puolustimme elämää
Liksom, Rosa: Väliaikainen.
Linstedt, Risto ; Ojanen, Eero: 1918 – Matkoja muistin rintamilla.
Mazzeo, Tilar J.: Irenan lapset
Annina Holmberg, Olli Löytty & Taina West (toim.): Minun Valamoni : tarinoita luostarista.
Mustonen, Enni: Lapinvuokko.
Nikodim, Belgorodin piispa: Maria Aunukselainen.
Nikon (Beljajev) Optinalainen, pyhittäjä: Kuuliaisuusveljen päiväkirja.
Panteleimon, piispa: Venäläistä teetä.
Purmonen, Veikko: Arkkipiispa Hermanin elämä.
Räty-Hämäläinen, Aino: Karjalan tyttäret
Salakka, Eino: Vanhan Valamon päiviä.
Takala, Vesa ; Härkönen, Jyrki: Sielun saarille: Suomen lähialueiden luostareita.
Arseni, arkkimandriitta (toim.): Tuokiokuvia Valamosta


Olen siis melko tyytyväinen kaikin osin viime vuoden saldoon. Ja vielä tyytyväisempi olen menneen tammikuun saldoon, jolloin luin kokonaista 6 kirjaa. Tähän vaikuttanee pienesti se, että päätin kokeilla itselleni jotain aivan uutta, nimittäin Viisikko-kirjoja. Ja niitähän sitten suunnilleen kolmen päivän sisällä upposi kolme kappaletta. Melkein harmittaa, etten lapsena ole kompastunut näihin (kotona kirjahyllystä löytyi kyllä muita Blytonin kirjoja, vaikka niitäkään ei kyllä ole tullut luettua). Mielestäni Viisikot ovat perushyviä seikkailukirjoja. Aion jatkaa sarjan lukemista, hieman vain mietin, alkavatko kirjat toistaa itseään. Vaikka siltikään en varmaankaan jättäisi niitä lukematta. Hyvä ja kevyttä "välilukemista" vähän raskaamman aineston vastapainoksi.



Luettu tammikuussa 2018

Blyton, Enid: Viisikko aarresaarella. Tammi 2011.
Blyton, Enid: Viisikko karkuteillä. Tammi 2011.
Blyton, Enid: Viisikon uudet seikkailut. Tammi 2016.
Kaarninen, Mervi: Punaorvot 1918. Minerva 2008.
Panteleimon, metropoliitta: Valamon ystäviä. Valamon luostari 2016.
Rytisalo, Minna: Lempi. Gummerus 2016.


Näistä moni on löytänyt paikkansa jo Helmet-lukuhaastelistaltani (tai jopa monesta paikasta). Lisäksi Kaarnisen Punaorvot 1918 löysi tiensä niin Varjohaasteen kuin 1918haasteenkin listalle. Tästä opuksesta on myös tulossa postaus myöhemmin.

(Onko muilla muuten koskaan sellaista ongelmaa, että lainaa uusia kirjoja, vanhatkin lukematta, mutta niitä uusiakin pitää päästä jo aloittamaan? Minulla on taas ollut vauhti päällä ja tälläkin hetkellä oikeasti luen kolmea neljää kirjaa samalla ja yhden tultua päätökseen, jatkan kyllä edellisiäkin, mutta ihan uusikin on pakko aloittaa. Välillä mietin lähtikö taas lapasesta....)




Helmikuukin tosiaan alkoi ja eniten odotan lukurintamalla Ystävänpäivän lukumaratonia, joka on ensimmäinen lukumaratonini. Lukumaratonilla luen varmaankin lisää Viisikko-kirjoja ja mahdollisesti myös Matkaopas keskiajan Suomeen, jonka lainasin tänään kirjastosta kahden muun historiaa käsittelevän tietokirjan kanssa. Mutta koska yhden lainaamistani kirjoista jo sain luettua tänään, niin illan pyhitänkin sitten jollekin lainaamalleni elokuvalle. Nekin kyllä ovat kaikki historia painotteisia ja miltei jokainen sijoittuu toisen maailmansodan aikaan. Ehkä niistäkin syntyy postaus? Who knows... 😉