perjantai 10. marraskuuta 2017

Viimein Helsingin kirjamessuista....



Kirjamessuista on jo aikaa, mutta viimein taidan saada jonkinlaisen postauksen aikaiseksi. Viikonloppu oli kovinkin paljon tapahtuma- ja työrikas. Pyöreitä päiviä messukeskuksella, tuttujen kanssa toki myös illanistujaisia. Koko viikonloppu alkoi itse asiassa keskiviikkona, kun saavuin Helsinkiin. Illalla suuntasimme kaverini kanssa Helsingin seurakunnan tiloihin Liisankadulle. Vierailimme Kotikirkossa ehtoopalveluksessa (laulamassa 😊). Tämän jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirjastoon.

Kotikirkon ikonostaasi.

Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirjasto on sijainnut aina Helsingin pappilantalon korttelissa (Liisankatu/Unioninkatu). Kirjasto lienee saanut alkunsa pian Pyhän Kolminaisuuden kirkon valmistumisen jälkeen 1827 ja seurakunnan muotoutuessa. Pyhän Kominaisuuden kirkon yhteyteen muodostui vahva orotodoksinen keskus, jonka tarkoituksena oli alun perin palvella Helsingissä asuvien venäläisten hengellisiä ja osittain sivistyksellisiä tarpeita. Keisarin vuonna 1841 vahvistama hengellisen konsistorin antama asetus velvoitti hankkimaan kirkkojen käyttöön jumalanpalveluksissa käytettävien kirjoejn lisäksi myös Pyhän Synodin määräämää opettavaista kirjallisuutta.


Seurakunnan vilkastuneen toiminnan jatkumona aloittivat toimintansa myös monet venäjänkieliset koulut ja niiden kirjastot. Vuonna 1905 Liisankadulle valmistui ns. pappilantalo. Oletettavasti rakennuksen rahoittajan lahjoitusehtoihin sisältyi vaatimus vakiinnuttaa myös kirjasto samaan osoitteeseen. Kirjasto ja sen toiminta on säilynyt aktiivisena tähän päivään asti myös vuoden 1917 jälkeisissä muuttuneissa olosuhteissa.

Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirjaston kokoelma käsittää yli 11 000 nidettä. Tietokantana kirjastossa on OpenLibrary. Tietokantaan on toistaiseksi luetteoitu vain uusi kokoelma. Kirjasto on avoinna neljänä päivänä viikossa sekä kerran kuussa lauantaina, jolloin kirjaston tiloissa kokooontuu myös kirjallisuuspiiri.

Aineistoa lainataan kuukauden laina-ajalla. Vanhan kokoelman teoksia saa lukusalilainaan. Myös kaukolainoja voi saada.

Kirjaston vanhaa kirjakokoelmaa.
Kirjaston vanhin kokoelma on pääosin venäjänkielistä. Alunperin kokoelman on ollut lähinnä uskonnollista kirjallisuutta, esimerkiksi kristillisitä etiikkaa, dogmatiikkaa, eksegetiikkaa ja pyhien isien kirjoituksia sekä pyhien elämäkertoja, mutta 1930-luvulta lähtien sitä on jatkuvasti täydennetty kulttuurihistoriallisella, yhteiskunnallisella ja jopa poliittisella kirjallisuudella.
Vanhaan kokoelmaan kuuluu kymmenkunta teosta 1700-luvulta. Arvokkaimpiin kokoelman teksiin kuuluu mm. Moskovan PyhänSynodi vuonna 1724 painattama Triodion.

Kirjaston uutta kokoelmaa.
Uusi kokoelman kasvaa jatkusvasti. Teologinen luokka on suurin ja käsittelee ortodoksisen teologian ohella myös muita uskontoja seä yleistä uskontotiedetta ja filosofiaa. Uusi kokoelma on kieleltään suomivoittoinen, mutta myös venäjänkielistä kirjallisuutta pyritään hankkimaan. Lisäksi ruotsinkielinen uskonnollinen kirjallisuus on jonkin verran edustettuna. Myös englanninkielisiä teoksia hankintaan jonkin verran.


Kirjojen lisäksi kirjastosta löytyy lehtikokoelma. Vuodesta 1992 kirjstoon on tilattu kaikki Suomessa ilmestyvät seurakuntalehdet. Kausijulkaisujen joukossa ovat myös kysytyimmät lehdet Ruotsista, Sakasasta, Venäjältä ja Yhdysvalloista.


Itse kirjamessut alkoivat sitten torstaina. Itsellä oli jonkin moinen aikataulu, mitä kävisin kuuntelemassa työvuorojen ulkopuolella. No, kaikki nyt ei tietenkään voi mennä kuin strömsöössä. Itsellä pienenä kompastus kivenä oli paikallisliikenne. Vaikka olenkin tottunut kulkemaan Turun seudulla bussilla, niin on se hieman eri sorttista Helsingissä. Koin kantapään kautta mm. sen, että kaikki bussit eivät pysähdy joka pysäkillä. No lyhyestä virsi kaunis, en siis esimerkiksi torstaina aamulla ehtinyt ihan siihen mennessä messukeskukselle kuin olin suunnitellut, mutta ei tuo hirveästi haitannut.


Torstaina kävin ensiksi kuuntelemmassa Magiassa Meri Savosen haastattelua hänen Tonttulapset-sarjastaan ja uusimmasta kirjasta Tonttulapset ja salaisuuksien huvila

Perjantai aamuna ehdi kuuntelemaan hetken "Lasten ja nuorten äänii 100 vuotiaassa Suomessa" -keskustelua, jossa eduskunnan tulevaisuusvaliokunta mm. vastasi paikalla olleiden lukiolaisten kysymyksiin, jotka käsittelivät mm. ylioppilaskirjoitusten uudistuksia sekä jatko-opintoihin liittyen pääsykokoeiden tulevaisuutta.

Lauantaina aamulla kuuntelin keskustelua "Dostojevski - kiistaton ja kiistelty", jossa keskusteltiin niin Dostojevskin kuin muidenkin venäläisten "klassikko"kirjailijoiden teoksista. Lisäksi kuuntelin haastattelua, jossa esiteltiin uutuuskirjaa "Propagandaa Itä-Karjalaan: heimokansan suomalaistajat 1941-1944"
Vielä ennen työvuoroa piipahdin  Magiassa kuuntelemassa Jaana Kapari-Jattan haastattelua, jossa pulahdettiin taas taikamaailmaan Tylypahkan maisemiin ja muun muassa velhokoulun kirjastoon, jonka opuksista on ilmetynyt uusia painoksia ja piakkoin myös aivan uusi kirja.


Mutta siis töissähän siellä messuilla oltiin. Pääsääntöisesti olin siis Valamon luostarin messuosastolla, mutta perjantai ja lauantai aamupäivinä kävin myös Lintulan osastolla piipahtamassa ja tauottamassa siellä talkoolaisia. Molemmilla osastoilla oli mukava huomata ihmisten kiinnostus niin luostareita  kuin yleisesti ortodoksisuutta kohtaan. Ja kun kirjamessuista on kysymys, niin pakko sanoa, että oli mukava nähdä, että myös kirjoja myytiin. Omaa ammattitaitoa pääsinkin juuri käyttämään siinä, että kirjoihin (niin myytäviin kuin melkein mihin vain muuhunkin kirjoihin) liittyvät kysymykset asiakkailta yleensä ohjattiin minulle, vaikka pääasiallinen työtehtäväni olikin kassanhoito (tosin kaikki muutkin osastolla työssä olleet opettelivat kassan käytön 😀)

Lintulan luostarin osasto.






Valamon luostarin osasto.





Uutuuskirjoja esillä.








maanantai 23. lokakuuta 2017

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe

Harvemmin tulee tämänkaltaiseen kirjaan tartuttua. Tälläkin kertaa ihan vahingossa. Aloin vain selata kirjaa pikkusiskon hyllystä ja pian huomasinkin jo lukeneeni muutaman kymmentä sivua. Ja mitä pidemmälle pääsin, sitä enemmän tuntui siltä, että tämähän luetaan loppuu asti.

Tarinan päähenkilö on 16-vuotias Hazel, joka sairastaa parantumatonta syöpää. Hän viettää mielellään aikaa itsekseen lukien ja televisiota katsellen sekä käyden avoimen collegen kursseilla, mutta alkaa käydä myös vertaistukiryhmässä äitinsä pienen painostuksen jälkeen. Ryhmässä hän tapaa Augustuksen, josta tuleekin hänelle erityisen tärkeä ihminen.

Kirja kertoo taistelusta, elämänhalusta, sen puutteesta, rakkaudesta, sairauden täyttämästä elämästä, miten onkaan vaikea hengittää ilman happiviiksiä...
Tarina kuitenkin tempaa mukaansa (tai tempaisi ainakin minut). Kirjan henkilöt ovat nuoria, mutta fiksuja, ajattelevia, jopa filosofeja. Sarkasmi tuo iloa myös lukijalle. Itse ainakin nauroin välillä ääneen, mutta toisaalta myös kyynel vierähti surullisten tunnelmien ja tapahtumien aikana. Kerronta ei kuitenkaan ole yliampuvaa, eikä - luojan kiitos - missään vaiheessa siirappista.

Ja vaikka tämä on selkeästi nuorille suunnattu kirja, niin henkilökohtaisesti voin ainakin sanoa, että myös tällainen vanhempi lukija voi ihastua tähän. Vaikka päähenkilöt ovat nuoria, niin heidän tapansa olla, elää, ajatella ja puhua vetosi minuun niin, että unohdin aina välillä heidän olevan vasta teini-ikäisiä.

"On sekin sota", Augustus vähätteli. "Mitä vastaan minä sodin? Syöpää. Omaa syöpääni. Ja mikä minun syöpäni on? Se on osa minua. Kasvaimet ovat lähtöisin minusta. Ne ovat minua yhtä varmasti kuin aivoni ja sydämeni. Tämä on sisällissota, Hazel Grace, ja voittaja tiedetään ennalta.

Kirjan kansikuva
Kuva: wsoy.fi
****

Rakkaus on aina vaikeaa, mutta ei mahdotonta silloinkaan, kun on parantumattomasti sairas. Syöpää sairastava 16-vuotias Hazel on onnekas saatuaan muutaman lisävuoden. Elämä tuntuu silti jo eletyltä, kunnes hän tapaa hurmaavan Augustus Watersin. Toisaalta Hazel ja Augustus löytävät sen, mitä eivät ole vielä ehtineet menettää.

Tähtiin kirjoitettu virhe on riipaisevan hauska, filosofisen älykäs ja vimmakkaan rohkea romaani rakkaudesta, periksiantamattomuudesta ja elämän odottamattomuudesta.

(takakansi)

Green, John

Tähtiin kirjoitettu virhe
WSOY
2013

340 sivua

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat - elokuva

Viikonlopun aikana löysin vahingossa kirjan, johon jäin ihan koukkuun! Ensimmäisen muutaman tunnin aikana suunnilleen kolmannes yli 300 sivuisesta oli luettu. Näin ei ole vähään aikaan tapahtunut! Mutta kirjasta myöhemmin.

Viikonloppuun kuuluu myös välillä vähän löhöilyä, neulomista ja Netflixin kaivelua. Sitten silmieni edessä olikin yhtäkkiä Ihmeotukset ja niiden olinpaikat. Vanhana potteristina ja Harryn sekä kumppaneiden kanssa niin kirjan sivuilla kuin valkokaankaalla kasvaneena innostuin tästä uudesta mahdollisuudesta sukeltaa taikamaailmaan. Vaikkakin Harryn maailma ja Ihmeotuksien maailma limittyvät, ne ovat kuitenkin itse asiassa hyvin irralliset ja omat tarinansa. Tämä on minulle ihan okei, sillä onhan kaikki tässä tarinassa tapahtunut paljon ennen Harrya ja hänen aikaansa.


Ihmeotukset ja niiden olinpaikat sijoittuu New Yorkiin vuoteen 1926. Elokuvassa seurataan Lisko Scamanderin saapumista ja oleilua New Yorkin suurkaupungissa. Helpointa oleleilu ei kuitenkaan ole, kun ottaa huomioon matkatavaroina olevan laukun, joka paljastuukin oliven täynnä ihmeellisiä taikaolentoja - jotka eivät aina pysy ihan hyppysissä. Eikä tilannetta helpota sekään, että New Yorkin kaduilla tapahtuu kummia ja Scamanderin otukset joutuvat epäilyksien kohteeksi Amerikan Yhdysvaltojen taikakongressin silmissä.

Kun tiedän jo, että leffa saa jatkoa vuonna 2018, niin en valita. Tämä jakso ei periaatteessa jää kesken, mutta hieman ehkä ontoksi. Toivoin, jotain... syvempää. Henkilöhahmoista pidin erityisesti ei-taik (no-maj, tutummin meille brittiläiseen sanastoon tottuneelle: jästi - muggle) Jacob Kowalskista (Dan Fogler). Ihan mahtava tyyppi, hyvällä huumorintajulla varustettuna. Hänen kanssaan on ihanaa hämmästellä ja hämmästyä kaikenlaista uutta, joita elokuvassa nähdään. Myös Lisko Scamanderin (Eddie Redmayne) hahmo on totoeutettu hyvin: oman alansa tunteva, hieman höpsö ja otusrakas Scamander saattaa ärsyttää jotakuta, mutta ainakin minun empaattisuuteeni tämä vetosi.

Kirjan kansikuva
Kuva: tammi.fi

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat on myös Tylypahkassa käytettävän taikaolentojen hoidon oppikirja, jonka Lisko Scamander (tais siis J.K. Rowling, mutta-tiedätte-mitä-tarkoitan) on kirjoittanut. Suomeksi tämä kirja julkaistiin ensimmäisen kerran 2001. Tuolloin ihan lapsena kirja tuli luettua. Nyt kuitenkin kirjasta on ilmestynyt uusi painos. Uusi kansi on ainakin houkutteleva ja kirjasta kuulemman myös löytyy uusia otuksia, joita vanhassa painoksessa ei ollut.

Lisäksi elokuvan käsikirjoitus on julkaistu. Tästä en vielä tiedä innostunko, sillä en ole koskaan ollut mitenkään hirveän innostunut näytelmienkään lukija.