keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Kun ei ehdi....

Kristus nousi kuolleista!
Näin minä nyt teitä lukijoitakin tervehdin, kun sellainen on pääsisäisen juhlakautena tapana :)

Pääsiäinenkin tuli ja meni. Oman kiireensä se loi arkeen, mutta melko positiivisella tavalla. Vaikka kyllä olin väsynyt pääsiäisen jälkeen. Tosin nyt olen melkein väsyneempi. Sanonpahan vaan, että inhoan (ainakin aika paljon) muuttamista. Rankkaa puuhaa. Mutta nyt sekin on tehty. Kesätyöt alkoivat eilen ja edelleen olisi koulun rästijuttuja ja tuntuu, ettei repeä kaikkeen.

Tuntuu, ettei oikein ehdi mitään. Ainakaan sellaista, mitä haluaisi ehtiä. Lukea en ole ehtinyt kunnolla sitten maaliskuun. Nyt toukokuun aikana yritän ainakin lukea jotain. Kävin eilen taas pikkusisarusten kirjahyllyllä ja lainasin Välskärin kertomuksia ensimmäisen osan ja pari nuorten fantasiakirjaa, joita ajattelin koittaa lukea. Myös Valamon luostarin viimeisin julkaisu Kirjeitä Jelenalle: skeemaigumeni Johanneksen kirjeitä Jelena Armfeltille vuosilta 1945-1958 (Valamon luostari, 2017) on lukuvaiheessa ja sen koitan nyt aivan ensimmäiseksi lukea loppuun, turhan kauan on jo tuossa roikkunut.

Mutta vaikka en olekaan ehtinyt viimeisen reilun kuukauden aikana oikein lukea, niin jotenkin on kuitenkin pitänyt yrittää nollata välillä. Olenkin sitten katsellut, ehkä jopa enemmän kuin laki sallii, erilaisia sarjoja ja dokumentteja mm. Yle Areenasta. Erityisesti tämän kevään historialliset sarjat, kuten Sydämen kutsumus, Victoria, Medicit, Hakekaa kätilö!, Kenttäsairaalan sisaret ja Täällä pohjatähden alla ovat koukuttaneet minut melko pahan päiväisesti. Myös mm. Catastrophe ja Our Girl löivät läpi.

Tähän loppuun vielä vähän turhanpäiväiseltä tuntuneen kirjoituksen päätteeksi vähän kuvia viime kuukauden ajalta. Tunnetustihan yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa?!?! :) (Kuvat omia, ellei toisin mainita).

2.4. Rentouduin äidin kanssa Konevitsa kvartetin konsertissa.
Voin suositella kaikille, nämä pojat osaavat laulaa!
Lasten kanssa virpovitsojen koristelua ennen
vigiliaa 8.4.   
© Turun ort srk.
Suuri torstai 13.4.
Suuri perjantai 14.4.
Suuri perjantai 14.4. Hautakuva ja kukkalaite.



Suuri lauantai 15.4.
Aamupäivä kului pääsiäismunia värjätessä.



XB!
(Kuva vuodelta 2014)



torstai 6. huhtikuuta 2017

Luostarin rauhassa

Valamon luostarin pääkirkko 20.3.2017.
Heinävedellä vielä täysi talvi.

Pari viikkoa on jo ehtinyt vierähtää talkooviikolta kotiutumisesta. Ensimmäisen viikon shokkitila oli taas melko täydellinen: henkisesti kotiin tuleminen rauhaisasta ja omalla painollaan kulkevasta arjesta tähän hektiseen maailmaan ja elämään on aina jotenkin rankkaa.

Valamon luostarin kirjaston yläkertaa.
Mutta niin vain viikko vierähti luostarin mäellä. Ihana rauha ympäröi koko ajan, vaikka pyhiinvaellusryhmiä ja arvovieraitakin saapui. Kirjastossa työskennellessä on toki vielä syrjemmässä ja rauhallisemmassa kuin, jos esimerkiksi olisi työssä kaupassa tai Trapesassa.

Valamon luostarin kirjaston alakertaa - teologinen osasto.
Viikon aikana on saanut päänsä puhki miettiä taas luettelointiin liittyviä kiemuroita. Nyt on onneksi alla myös ihan oikea kirjastojärjestelmä eikä ainoastaan Exel-taulukkoa, kuten kotona olevan projektin kanssa. 

Tällä kertaa tuli luetteloitua mm. tällaista.
Lähinnä englannin ja venäjän kielistä.
Ihanaa tässä viikossa oli paljon eikä kaikkea voi edes kunnolla kuvata. Oli ihana tavata vanhat tutut talkoolaiset ja vakinaisemmat luostarinmäkeläiset. Uusiakin tuttavuuksia syntyi. Erityisesti kaipaan jumalanpalvelusten rytmittämää päivää ja niiden ihanaa rauhaa. Omasta kotipuolesta saapuneet pyhiinvaeltajatkin toivat oman tuulahduksensa. Heidän kanssaan pääsin myös käymäseltään Lintulan luostariin vierailulle. Tämä oli ensimmäinen kerta kun matkustin talkoojaksolle julkisilla, joten ilman heitä en olisi päässyt sisaristoa tervehtimään. Kaiken kukkuraksi sain myös varmistettua kesäksi itselleni taas harjoittelupaikan Valamon luostarin kirjastosta! Ensi kesää siis jo odotellessa!

Uutta lukemistakin löysin, mutta siitä toisella kertaa.


Vietin talkooviikon Valamon luostarissa 17.-25.3.2017




Ps. Kotiprojektiin liittyen. Kirjastomme sai lahjoitukseksi seitsemän kappaletta romanian kielisiä Mineoita. Näitä sitten luettoloimaan (kunhan muilta kouluhommilta kerkeää)!




perjantai 10. maaliskuuta 2017

Hans-Ulrich Horster: Lapsi 312 #hyllynlämmittäjä

Ursula Hanke kadottaa pienen lapsensa paetessaan sodan jälkeistä kaaosta. Lapsen isä on ilmoitettu kaatuneeksi Venäjän rintamalla. Kymmenen vuoden kuluttua saksalainen perheenäiti Ursula Gothe näkee Punaisen Ristin ilmoituksen, jossa etsitään pakolaisjunasta vuonna 1944 löytyneen lapsen vanhempia.

Tuosta ilmoituksesta alkaa Ursulan sisäinen kamppailu. Menneisyys ja nykyisyys, entinen suhde ja uusi avioliitto; tässä ristipaineessa Ursula yrittää luovia oikeaan ratkaisuun. Mutta mikä on oikea ratkaisu? Tai onko sitä edes olemassa?
(takakansi)






Tämä(kin) hyllynlämmittäjä oli kyllä lukemisen arvoinen. Mielenkiintoinen tarina, jotain uutta niin miljöössä kuin taustatarinassa ja tapahtumissakin, ainakin minulle. Tarina on mielestäni myös suhteellisen hyvin kerrottu. Se ei polje oaikallaa, mutta ei myöskään juokse omaa vauhtiaan edelläsi. Omaan makuun tässä oli muutama ihmissuhdedraama tai twisti liikaa. Mutta siitäkin selvisin. Ja päähenkilö alkoi loppupuolella kirjaa melkein ärsyttää. Tosiaan, kuten toinen henkilö tätä kuvaa: "nainen, joka ei osaa päättää, mitä haulaa".

Itseäni kyllä hieman häiritsi käännöksen laatu. Selvästi osa sanoista oli "pakkokäännetty" (voiko näin sanoa?). Siis väkisin oli väännetty saksan kielisestä sanasta suomenkielinen, vaikka suomessa on vastaava sana. Vai johtuiko osa tällaisista siitä, että kirja on käännetty yli kolmekymmentä vuotta sitten? Mene ja tiedä. Myös "hän" sanan käyttö häiritsi itseäni. Sanaa käytettiin yhdessä ja samassa lauseessa kahteen otteeseen, tarkoittaen yös kahta ihmistä. Tässä pitin välillä sitten vähän miettiä, että kehenkäs tässä nyt sitten oikeastaan viitataan.


****
Hans-Ulrich Hoster

Lapsi 312
Uusi Kirjakerho 1981
339 sivua





tiistai 7. maaliskuuta 2017

Rosa Liksom: Väliaikainen #hyllynlämmittäjä

Rosa Liksom kyllä ihastuttaa. Ensi kertaa luen lyhytproosaa ja ensi kertaa myös Liksomia. Enkä pettynyt. Suorastaan ahmin kirja, miltei yhdeltä istumalta. Yhden tarinan lukeminen ei antanut rauhaa, vaan oli siirrytävä heti seuraavaan. Välillä nauroin ääneen, välillä haukoin henkeäni. Välillä piti oikein jäädä miettimää, voiko noinkin olla.

Kirja sisältää vaikeitakin aiheita, arkipäivää ja ripauksia hauskuuttakin. Pääosassa näissä tarinoissa ovat juuri me, tavalliset suomalaiset omine ajatuksinemme, iloinemme ja murheinemme. Tarinat sisältävät monenlaisia ihmistyyppejä, joihin kaikkiin Liksom on päässyt ihaltavasti sisälle. Lyhyestä virsi kaunis: realistisesti kirjoitettu rumankaunis huumoria ja ironiaakin sisältävä yhteiskuntakuvaus.

Kirjan tarinat on jaettu kolmeen osaan. Viimeisessä osassa liikutaan pohjoisen Suomen maisemissa. Murteella kirjoittamisesta mahtavan suuri plussa Liksomille! Kotoinen olo tuli lukiessa ja koko ajan teki mieli lukea ääneen, jotta kuulisi murteen oikein kunnolla.



Jokku sano, että ko sattaa lumet, niin tullee niinko valoa pimmeyen keskele. Mie en valosta perusta. Mulle riittää ko aurinko killittää koko kesän yötä päivää. Mie oikein nautin talven pimmeyestä. Saapi vettää pitkää piustaa kaikessa rauhassa eikä aurinko räkötä klasista sisäle ja huua, että töihin siitä laiskamato.


****
Rosa Liksom

Väliaikainen
Like 2014
173 sivua



sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Nikodim, Belgorodin piispa: Maria Aunukselainen: pohjoisten metsien kilvoittelija #hyllynlämmittäjä

Ensimmäinen luettu hyllynlämmittäjä ja kaikkein vähiten omia hyllyjä vielä lämmittänyt. Tulipa luettua ennen kuin ehti turhan kauan asustaa hyllyssä lukemattomana.



Maria Aunukselainen kertoo 1800-luvulla eläneestä kilvoittelijasta, joka etsi rauhaa, hiljaisuutta ja yksinäisyyttä korpimetsistä harjoittaakseen ainaista ja lakkaamatonta rukousta. Jo nuoresta hänessä heräsi kiinnostus hengellistä elämää ja rukousta kohtaan.

Pyhän Nikoforin luostarista Maria ja hänen seuraajansa Anna saivat hengellistä ohjausta ja luostarin läheisyyteen he asettuivat ensimmäiseen erakkolaansa. Kilvoituksensa aikana Maria joutui kuitenkin useita kertoja vaihtamaan erakkolansa paikkaa ja jopa pakenemaan. Hän vaelsi elämänsä aikana korpimetsiä ja myös kauas etelään Kaukasukselle, jossa yritti myös luostarien yhteiselämää kilvoitusmuotona. Marialla oli kuitenkin ainainen kaipuu yksinäisyyteen ja erämaa-isien ja -äitien antamaan esimerkkiin erakkokilvoituksesta. Myöhemmin hän palasikin pohjoisen metsiin.

Kun Marian sielu erkani paljon kärsineestä ruumista, hautapalveluksen aikana vainajan kasvoilla nähtiin selittämätöntä taivaallisen valon hohdetta. Päähän kiedotun mustan huivin ja valkean pellavapaidan keskellä Marian kasvot olivat paljaat. Kasvoilla oli niin voimakas hohde, että saattoväestä näytti, kuin auringonsäde olisi loistanut niiden lävitse. Päivä oli kuitenkin pilvinen, ja ahtaassa, täpötäydessä kirkossa vain ohuet tuohukset antoivat niukasti valoa.

Vaikka kirja oli nopea lukuinen ja teksti kaiken puolin selkeää, ei se kuitenkaan jättänyt lukijaa ilman mietteitä. Mistä ihminen saakin niin suuren voiman kuin tämäkin kilvoittelija viedäkseen maallisen kilvoituksensa loppuun samalla tavoin, aina rukoillen ja turvaten Jumalaan?

Kirja sisältää Maria Aunukselaisen tarinan lisäksi hänen elämässään vaikuttaneiden Pyhän Nikoforin luostarin ohjaajavanhuksen Jesaja-Ignatin sekä äiti Anastasia Paatenelaisen (aikaisemmin Anna) lyhyet elämäkerrat.


****
Nikodim, Belgorodin piispa
suomennos Pia Koskinen-Launonen

Maria Aunukselainen: pohjoisten metsien kilvoittelija
Valamon luostari 1999
96 sivua