Syksyn kiireessä luettua

Hiljaista on ollut, ja hiljaista tulee vielä olemaankin. Ainakin täällä blogin puolella jonkin aikaa. Valmistuminen venyy, hermot venyy ja paukkuu ja stressiäkin saattaa välillä pukata. Mutta mitäpäs pienistä.

Nyt sielu kuitenkin lepää: olen päässyt joulun viettoon ja talkoisiin Valamoon. Täällä on hyvä ladata akkuja ja hengähtää hieman. Ja vaikka töihin olen tullutkin ja töitä aion tehdä ihan kunnolla, niin siitä huolimatta olen tietyllä tavalla tullut tänne myös lomalle.

Loppu syksyn aikana olen kyllä ehtinyt hieman lukeakin, vaikka välillä on omatuntoa ehkä pistänyt, kun tietää että olisi ennemmin ehkä pitänyt opiskella. Kaksi lukemistani kirjoista käsitteli sotaa, yksi Laatokan Valamon luostari ja yksi pyhää Serafim Sarovilaista.

Porvalin sotavuosien rakkaustarinat olivat hienoja ihmiskohtaloista kertovia tarinoita, jotka myös linkittyivät häneen itseensä tai hänen sukulaisiinsa. Tosin, jos joku hakee perinteisiä romanttisia rakaustarinoita, niin kaikki näistä eivät soinnu kyseiseen kategoriaan.

Lotta Kuosmasen sota taas kertoo muonituslotan talvi- ja jatkosodan kokemuksista. Osa tekstistä oli selvästi Hilma Aitovierin omaa tekstiä, osa taas toimittajan. Tämä toimi ihan hyvin, vaikka paikoin meni hetki ennen kuin tajusin, että nyt kertoja vaihtuikin.

Eino Salakka on muistellut poikavuosiaan, siihen liittyviä tapahtumia, kommelluksia ja henkilöitä Laatokan Valamon ajoilta 1930-luvulla. Tässä on taas sellainen kertoja, joka saa kuvat ja maisemat vilisemään ainakin omissa silmissä.

Liekki lumessa on enemmänkin legenda, mutta siinä on myös täysin historiallisia faktoja ja tietoja pyhän Serafim Sarovilaisen elämästä. Voin suositella tätä sekä varsinaista elämäkertaa (Pyhittäjä Serafim Sarovilainen, Maahenki 2008) kaikille.

Hyvää joulun aikaa kaikille ja onnellista uutta vuotta. Katsotaan kuuluuko minusta täällä tämän vuoden aikana vielä - mene ja tiedä. 😌

 Kristus syntyy - kiittäkää!

****

1. Aitovieri, Hilma ; Hirvonen, Salama (toim).: Lotta Kuosmasen sota. Tammi 2010.
2. Porvali, Mikko: Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta. Atena 2013.
3. Salakka, Eino: Vanhan Valamon päiviä. Karisto 1988.
4. Beausobre, Iulia de: Liekki lumessa. Valamon luostari 1991.

Hella Wuolijoki: Enkä ollut vanki : tuokiokuvia vankilasta

Itselle Hella Wuolijoen henkilöhistoria oli melko tuttua ennen tämän kirjan lukemista, vaikka ainahan voisi tietää enemmänkin. Koin tämän hyväksi, sillä varsinainen elämäkerta tämä kirja ei ole. Wuolijoki käsittelee kirjassa vankilassa oloaan, kuitenkaan käsittelemättä esimerkiksi oikeusjuttuaan tai muutenkaan syitä vankilassa oloonsa.

Piiri pyörii ympärilläni. Lakkaamaton naisvankien kaleidoskooppi, lakkaamaton rikollisten paraati. Aina uusia kasvoja vanhojen joukossa.

Väsyn usein siihen kaleidoskooppiin. Tyypit ovat niin samanlaisia.

....

Kävelen usein silmät kiinni, tuijottaen aurinkoon, jottei tarvitsisi nähdä tuota galleriaa ympärilläni, kuuntelen vain kenkien kopinaa ja vartija varoitusta: Eisaapuhua!

Varsinainen dokumentti kirja ei ole, ellei haluta tietää, miltä 1940-luvua vankilassa istuvasta tuntuu, mitä hän ajattelee, miten hän kokee asioita. Ihmiskohtaloita ja -kuvauksia, vartijoista varastyttöihin ja sikiönlähdettäjiin. Vapauden kaipuu läpi kirjan kantavana teemana. Kaunista, mutta kaunistelematonta kerrontaa. Miten voi ihminen iloita sellissä vierailevasta kissasta, jolle voi huoletta avata sydäntään. Voikukasta kiven ja hiekan keskellä. Sanomalehden tuoksusta ja tunnusta. Miten pahalta kuitenkin tuntuu kaipuu vaikka omaisiin tai miltä tuntuu elämä pommituksen keskellä, kalterien takana.

Wuolijoen sivistyneisyys ja oppineisuus, kielten hallitseminen näkyvät muisteloissa ja kirjallisuussitaatiessa, jotka useat on esitetty alkukielellä. 

Kirjassa käsitellään myös esimerkiksi aborttia. Ovathan suuri osa vankilassa olevista sikiönlähdettäjiä. Nykysilmin tuntuu kovalta, että tällaiset naiset istuvat vankilassa kuukausia, jopa vuosia. Vaikka henkilökohtaisesti olenkin ennemmin aborttia vastaan kuin sen puolesta, niin mielestäni jokainen saa kuitenkin päättää itse omasta kehostaan. Aiheesta käydään mielenkiintoinen keskustelu kirjassa.

RUUMIINI ON MINUN

sanoi nuori tyttö, joka oli tuomittu kuudeksi kuukaudeksi vankilaan sikiön lähdettämisestä.

-Saanhan minä määrätä, milloin olen mieheni kanssa, milloin tahdon lapsen ja milloin en... milloin pesen tukkani ja leikkaan kynteni...

-Kauheata puhetta, sanoin minä, lapsi kuuluu yhteiskunnalle eikä vain vanhemmille. Lapsi on rakkautta, eikä siitä saa sillä tavalla puhua.

-Mitä yhteiskunnalla on tekemistä rakkauteni kanssa... Kaikkeen se yhteiskunta nenänsä pistää. Elämäni on aivan minun omani: jos tahdon elää, elän - jos en, menen mereen...

-Yhteiskunta onkii teidät poliisin avulla merestä ja sakottaa itsemurhasta, jos jäätte eloon.

-Tahtooko rouva sanoa, ettei ruumiinikaan ole minun.

Hän asettui uhkaavasti eteeni.

Kirjan epilogi Sielunmessu oli mielestäni erityisen kaunis, kuten myös esimerkiksi kuvaus vapautumisen hetkestä ja paluusta kotiin. Epilogi kuitenkin pysäytti. Tämänkin tarinan takana on ihminen. Tuttu minulle tälläkin kertaa - ompelijatar, Martta Koskinen.

****

Helsingin sotaoikeuden syyttäjä vaati 1943 kirjailija Hella Wuolijoelle kuolemntuomiota desantin auttamisesta. Hänet tuomittiin elinkautiseen maanpetoksesta. Kun Wuolijoki vapautettiin Moskovan rauhansopimuksen jälkeen syksyllä 1944, hän oli ehtinyt olla vankilassa 16 kuukautta.

Enkä ollut vanki on Wuolijoen - kirjailijan, poliitikon, liikenaisen - muistelmateos tuolta ajalta, Teoksessa Wuolijoki tarkkailee lämmöllä Katajanokan vankilan arkea ja pohtii muiden vankien kohtaloita, mutta muistelee myös elämäänsä ennen tuomiota.

(takakansi)

Wuolijoki, Hella

Enkä ollut vanki : tuokiokuvia vankilasta

Tammi

2010

5. painos

190 sivua

Tiihon, arkkimandriitta: Arkielämän pyhät ynnä muita kertomuksia

Taas ja taaskin... Sain luettua kesällä jo aloitetun kirjan. Olen taas ottanut tavaksi sujauttaa kirjan laukkuun lähtiessäni johonkin. Bussissa tulee kuitenkin vietettyä noin puoli tuntia suuntaansa matkaan sitten töihin, kouluun tai harrastuksiin, joten otan tästä ajasta jatkossa myös kaiken irti. Onneksi olen sitä sorttia, etten tule huonovointiseksi lukiessani autossa.

Millaista on luostarielämä? Tapahtuuko nykypäivänä ihmeitä? Mitä on usko tai olla uskovainen, kun valtiovalta sen kieltää?

Muun muassa tällaisista asioista puhutaan kertomuksissa kirjassa Arkielämän pyhät. Kirjassa sukelletaan Neuvostoliittoon ja Kirkon elämään sinä aikana jolloin, "uskonto oli ooppiumia kansalle". Kirjan kirjoittaja ja kertoja Sretenien luostarin johtaja ja nykyinen piispa Tiihon (Ševkunov) kertoo omaa tarinaansa siitä, miten hän löysi tiensä uskon pariin ja lopulta luostariin asti 1980-luvulla ateismin nimeen vannovassa valtiossa.

"Noina vuosina korkeakoulujen isoissa kirjastoissa ei ollut edes Raamattua... Me keräsinne tietoa uskosta pieninä murusina esimerkiksi ateismin oppikirjoista ja klassisten filosofien teoksista. Venäjän klassinen kirjallisuus vaikutti tietysti meihin suuresti."

Kirjan kertomukset ovat täynnä erilaisia ihmiskohtaloita Kirkon piiristä, jotka kirjan kirjoittaja on tavannut, tuntenut tai vähintäänkin kuullut heistä. Kertomukset voivat opettaa lukijalleen paljon vaikkapa uskonelämästä ja nöyryydestä, mutta niissä on myös monia hauskoja ja humoristisiakin tapahtumia. Lukija pääsee tutustumaan niin luostareiden asukkaisiin kuin maailmassa vaikuttaviin ihmisiin ja heidän uskoonsa, elämäänsä ja ihmeellisiin asioihin - jopa suoranaisiin ihmeisiin -  joita niissä tapahtuu.

Ihmeiden aika ei siis näytä vielä olevan ohi.

****

Sretenien luostarinjohtaja, nykyisen piispa Tiihon Ševkunovin kirja Arkielämän pyhät ynnä muita kertomuksia kertoo Kirkon elämästä Neuvostoliiton vaikeina vuosina. Kirja on täynnä ihmeellisiä tarinoita, joissa ilmenee voimakkaasti Jumalan vaikutus aikamme maailmassa.

Kirjoittaja kertoo kiehtovalla ja myös huumorin sävyttämällä tavalla elämästä luostarissa. Monet kertomukset liittyvät Petserin luostariin ja siellä kilvoitteleviin, jotka hän on tuntenut henkilökohtaisesti. Lukija joutuu hämmästelemään sen johtajien lujuutta ja kekselijäisyyttä heidän puolustaessaan luostariaan neuvostojohtajien painostusta vastaan.

Kirjasta on tullut bestseller monissa maissa. Se on käännetty tähän mennessä jo 13 kielelle.

(takakansi)

Tiihon (Ševkunov), arkkimandtiitta

Arkielämän pyhät ynnä muita kertomuksia

Kaikkien Athosvuoren Pyhien Perintösäätiö (kustantaja)

Pyhän Kosmas Aitolialaisen Veljestö (julkaisija)

2016

639 sivua