Kun ei ehdi....

Kristus nousi kuolleista!

Näin minä nyt teitä lukijoitakin tervehdin, kun sellainen on pääsisäisen juhlakautena tapana :)

Pääsiäinenkin tuli ja meni. Oman kiireensä se loi arkeen, mutta melko positiivisella tavalla. Vaikka kyllä olin väsynyt pääsiäisen jälkeen. Tosin nyt olen melkein väsyneempi. Sanonpahan vaan, että inhoan (ainakin aika paljon) muuttamista. Rankkaa puuhaa. Mutta nyt sekin on tehty. Kesätyöt alkoivat eilen ja edelleen olisi koulun rästijuttuja ja tuntuu, ettei repeä kaikkeen.

Tuntuu, ettei oikein ehdi mitään. Ainakaan sellaista, mitä haluaisi ehtiä. Lukea en ole ehtinyt kunnolla sitten maaliskuun. Nyt toukokuun aikana yritän ainakin lukea jotain. Kävin eilen taas pikkusisarusten kirjahyllyllä ja lainasin Välskärin kertomuksia ensimmäisen osan ja pari nuorten fantasiakirjaa, joita ajattelin koittaa lukea. Myös Valamon luostarin viimeisin julkaisu Kirjeitä Jelenalle: skeemaigumeni Johanneksen kirjeitä Jelena Armfeltille vuosilta 1945-1958 (Valamon luostari, 2017) on lukuvaiheessa ja sen koitan nyt aivan ensimmäiseksi lukea loppuun, turhan kauan on jo tuossa roikkunut.

Mutta vaikka en olekaan ehtinyt viimeisen reilun kuukauden aikana oikein lukea, niin jotenkin on kuitenkin pitänyt yrittää nollata välillä. Olenkin sitten katsellut, ehkä jopa enemmän kuin laki sallii, erilaisia sarjoja ja dokumentteja mm. Yle Areenasta. Erityisesti tämän kevään historialliset sarjat, kuten Sydämen kutsumus, Victoria, Medicit, Hakekaa kätilö!, Kenttäsairaalan sisaret ja Täällä pohjatähden alla ovat koukuttaneet minut melko pahan päiväisesti. Myös mm. Catastrophe ja Our Girl löivät läpi.

Tähän loppuun vielä vähän turhanpäiväiseltä tuntuneen kirjoituksen päätteeksi vähän kuvia viime kuukauden ajalta. Tunnetustihan yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa?!?! :) (Kuvat omia, ellei toisin mainita).

2.4. Rentouduin äidin kanssa Konevitsa kvartetin konsertissa.
Voin suositella kaikille, nämä pojat osaavat laulaa!

Lasten kanssa virpovitsojen koristelua ennen
vigiliaa 8.4.   © Turun ort srk.

Suuri torstai 13.4.

Suuri perjantai 14.4.

Suuri perjantai 14.4. Hautakuva ja kukkalaite.

Suuri lauantai 15.4.
Aamupäivä kului pääsiäismunia värjätessä.

XB!
(Kuva vuodelta 2014)

Luostarin rauhassa

Valamon luostarin pääkirkko 20.3.2017.
Heinävedellä vielä täysi talvi.

Pari viikkoa on jo ehtinyt vierähtää talkooviikolta kotiutumisesta. Ensimmäisen viikon shokkitila oli taas melko täydellinen: henkisesti kotiin tuleminen rauhaisasta ja omalla painollaan kulkevasta arjesta tähän hektiseen maailmaan ja elämään on aina jotenkin rankkaa.

Valamon luostarin kirjaston yläkertaa.

Mutta niin vain viikko vierähti luostarin mäellä. Ihana rauha ympäröi koko ajan, vaikka pyhiinvaellusryhmiä ja arvovieraitakin saapui. Kirjastossa työskennellessä on toki vielä syrjemmässä ja rauhallisemmassa kuin, jos esimerkiksi olisi työssä kaupassa tai Trapesassa.

Valamon luostarin kirjaston alakertaa - teologinen osasto.

Viikon aikana on saanut päänsä puhki miettiä taas luettelointiin liittyviä kiemuroita. Nyt on onneksi alla myös ihan oikea kirjastojärjestelmä eikä ainoastaan Exel-taulukkoa, kuten kotona olevan projektin kanssa. 

Tällä kertaa tuli luetteloitua mm. tällaista.
Lähinnä englannin ja venäjän kielistä.

Ihanaa tässä viikossa oli paljon eikä kaikkea voi edes kunnolla kuvata. Oli ihana tavata vanhat tutut talkoolaiset ja vakinaisemmat luostarinmäkeläiset. Uusiakin tuttavuuksia syntyi. Erityisesti kaipaan jumalanpalvelusten rytmittämää päivää ja niiden ihanaa rauhaa. Omasta kotipuolesta saapuneet pyhiinvaeltajatkin toivat oman tuulahduksensa. Heidän kanssaan pääsin myös käymäseltään Lintulan luostariin vierailulle. Tämä oli ensimmäinen kerta kun matkustin talkoojaksolle julkisilla, joten ilman heitä en olisi päässyt sisaristoa tervehtimään. Kaiken kukkuraksi sain myös varmistettua kesäksi itselleni taas harjoittelupaikan Valamon luostarin kirjastosta! Ensi kesää siis jo odotellessa!

Uutta lukemistakin löysin, mutta siitä toisella kertaa.

Vietin talkooviikon Valamon luostarissa 17.-25.3.2017

Ps. Kotiprojektiin liittyen. Kirjastomme sai lahjoitukseksi seitsemän kappaletta romanian kielisiä Mineoita. Näitä sitten luettoloimaan (kunhan muilta kouluhommilta kerkeää)!

Hans-Ulrich Horster: Lapsi 312 #hyllynlämmittäjä

Ursula Hanke kadottaa pienen lapsensa paetessaan sodan jälkeistä kaaosta. Lapsen isä on ilmoitettu kaatuneeksi Venäjän rintamalla. Kymmenen vuoden kuluttua saksalainen perheenäiti Ursula Gothe näkee Punaisen Ristin ilmoituksen, jossa etsitään pakolaisjunasta vuonna 1944 löytyneen lapsen vanhempia.

Tuosta ilmoituksesta alkaa Ursulan sisäinen kamppailu. Menneisyys ja nykyisyys, entinen suhde ja uusi avioliitto; tässä ristipaineessa Ursula yrittää luovia oikeaan ratkaisuun. Mutta mikä on oikea ratkaisu? Tai onko sitä edes olemassa?

(takakansi)

Tämä(kin) hyllynlämmittäjä oli kyllä lukemisen arvoinen. Mielenkiintoinen tarina, jotain uutta niin miljöössä kuin taustatarinassa ja tapahtumissakin, ainakin minulle. Tarina on mielestäni myös suhteellisen hyvin kerrottu. Se ei polje oaikallaa, mutta ei myöskään juokse omaa vauhtiaan edelläsi. Omaan makuun tässä oli muutama ihmissuhdedraama tai twisti liikaa. Mutta siitäkin selvisin. Ja päähenkilö alkoi loppupuolella kirjaa melkein ärsyttää. Tosiaan, kuten toinen henkilö tätä kuvaa: "nainen, joka ei osaa päättää, mitä haulaa".

Itseäni kyllä hieman häiritsi käännöksen laatu. Selvästi osa sanoista oli "pakkokäännetty" (voiko näin sanoa?). Siis väkisin oli väännetty saksan kielisestä sanasta suomenkielinen, vaikka suomessa on vastaava sana. Vai johtuiko osa tällaisista siitä, että kirja on käännetty yli kolmekymmentä vuotta sitten? Mene ja tiedä. Myös "hän" sanan käyttö häiritsi itseäni. Sanaa käytettiin yhdessä ja samassa lauseessa kahteen otteeseen, tarkoittaen yös kahta ihmistä. Tässä pitin välillä sitten vähän miettiä, että kehenkäs tässä nyt sitten oikeastaan viitataan.

****

Hans-Ulrich Hoster

Lapsi 312

Uusi Kirjakerho 1981

339 sivua

Rosa Liksom: Väliaikainen #hyllynlämmittäjä

Rosa Liksom kyllä ihastuttaa. Ensi kertaa luen lyhytproosaa ja ensi kertaa myös Liksomia. Enkä pettynyt. Suorastaan ahmin kirja, miltei yhdeltä istumalta. Yhden tarinan lukeminen ei antanut rauhaa, vaan oli siirrytävä heti seuraavaan. Välillä nauroin ääneen, välillä haukoin henkeäni. Välillä piti oikein jäädä miettimää, voiko noinkin olla.

Kirja sisältää vaikeitakin aiheita, arkipäivää ja ripauksia hauskuuttakin. Pääosassa näissä tarinoissa ovat juuri me, tavalliset suomalaiset omine ajatuksinemme, iloinemme ja murheinemme. Tarinat sisältävät monenlaisia ihmistyyppejä, joihin kaikkiin Liksom on päässyt ihaltavasti sisälle. Lyhyestä virsi kaunis: realistisesti kirjoitettu rumankaunis huumoria ja ironiaakin sisältävä yhteiskuntakuvaus.

Kirjan tarinat on jaettu kolmeen osaan. Viimeisessä osassa liikutaan pohjoisen Suomen maisemissa. Murteella kirjoittamisesta mahtavan suuri plussa Liksomille! Kotoinen olo tuli lukiessa ja koko ajan teki mieli lukea ääneen, jotta kuulisi murteen oikein kunnolla.

Jokku sano, että ko sattaa lumet, niin tullee niinko valoa pimmeyen keskele. Mie en valosta perusta. Mulle riittää ko aurinko killittää koko kesän yötä päivää. Mie oikein nautin talven pimmeyestä. Saapi vettää pitkää piustaa kaikessa rauhassa eikä aurinko räkötä klasista sisäle ja huua, että töihin siitä laiskamato.

****

Rosa Liksom

Väliaikainen

Like 2014

173 sivua