torstai 6. huhtikuuta 2017

Luostarin rauhassa

Valamon luostarin pääkirkko 20.3.2017.
Heinävedellä vielä täysi talvi.

Pari viikkoa on jo ehtinyt vierähtää talkooviikolta kotiutumisesta. Ensimmäisen viikon shokkitila oli taas melko täydellinen: henkisesti kotiin tuleminen rauhaisasta ja omalla painollaan kulkevasta arjesta tähän hektiseen maailmaan ja elämään on aina jotenkin rankkaa.

Valamon luostarin kirjaston yläkertaa.
Mutta niin vain viikko vierähti luostarin mäellä. Ihana rauha ympäröi koko ajan, vaikka pyhiinvaellusryhmiä ja arvovieraitakin saapui. Kirjastossa työskennellessä on toki vielä syrjemmässä ja rauhallisemmassa kuin, jos esimerkiksi olisi työssä kaupassa tai Trapesassa.

Valamon luostarin kirjaston alakertaa - teologinen osasto.
Viikon aikana on saanut päänsä puhki miettiä taas luettelointiin liittyviä kiemuroita. Nyt on onneksi alla myös ihan oikea kirjastojärjestelmä eikä ainoastaan Exel-taulukkoa, kuten kotona olevan projektin kanssa. 

Tällä kertaa tuli luetteloitua mm. tällaista.
Lähinnä englannin ja venäjän kielistä.
Ihanaa tässä viikossa oli paljon eikä kaikkea voi edes kunnolla kuvata. Oli ihana tavata vanhat tutut talkoolaiset ja vakinaisemmat luostarinmäkeläiset. Uusiakin tuttavuuksia syntyi. Erityisesti kaipaan jumalanpalvelusten rytmittämää päivää ja niiden ihanaa rauhaa. Omasta kotipuolesta saapuneet pyhiinvaeltajatkin toivat oman tuulahduksensa. Heidän kanssaan pääsin myös käymäseltään Lintulan luostariin vierailulle. Tämä oli ensimmäinen kerta kun matkustin talkoojaksolle julkisilla, joten ilman heitä en olisi päässyt sisaristoa tervehtimään. Kaiken kukkuraksi sain myös varmistettua kesäksi itselleni taas harjoittelupaikan Valamon luostarin kirjastosta! Ensi kesää siis jo odotellessa!

Uutta lukemistakin löysin, mutta siitä toisella kertaa.


Vietin talkooviikon Valamon luostarissa 17.-25.3.2017




Ps. Kotiprojektiin liittyen. Kirjastomme sai lahjoitukseksi seitsemän kappaletta romanian kielisiä Mineoita. Näitä sitten luettoloimaan (kunhan muilta kouluhommilta kerkeää)!





1 kommentti:

  1. Tuolla olisi ihana päästä käymään! Onnea harjoittelupaikasta, vaikuttaa varsin mukavalta työympäristöltä. :)

    VastaaPoista